Hanna Sumarin varastettu moottoripyörä löytyi – tuntematon bongasi

Ennestään tuntematon mies huomasi Hanna Sumarin varastetun moottoripyörän ja hälytti poliisit.

Juontajana ja sisustustoimittajana työskentelevällä Hanna Sumarilla on tällä hetkellä syytä iloon, sillä hänen ennen juhannusta autotallista varastettu moottoripyöränsä on löytynyt. Sumari myöntää, että hän oli jo ehtinyt luopua toivosta.

– En uskonut hetkeäkään, että pyörä olisi vielä Suomessa. Eikä uskonut moni muukaan, Sumari sanoo.

Sumarin talon autotalliin murtauduttiin 16. kesäkuuta ja BMW-merkkinen, noin 17 000 euron arvoinen enduropyörä varastettiin. Hän ei itse ollut tekohetkellä kotona.

– Tuntuu hurjalta, että varkaat olivat selkeästi tienneet, mitä olivat tulleet hakemaan. Ovi oli todella hyvin lukittu, Sumari kertoi tuolloin MTV.fille.

Viime tiistaina hän kuitenkin sai kuvausmatkansa aikana Facebook-viestin hänelle tuntemattomalta mieheltä Markus Lumpeelta, joka kertoi bonganneensa pyörän Kehä I -tiellä. Sumari oli aikaisemmin julkaissut ilmoituksen varastetusta moottoripyörästä Facebookissa, ja sitä oli jaettu yli 5 000 kertaa.

Sumari on liikuttunut ihmisten vilpittömästä halusta auttaa.

– Tuntuu mielettömältä, että Markukselle on jäänyt mieleen pyöräni rekisteritunnus. Muutenkin minua kosketti todella paljon se, miten ihmiset jakoivat ilmoitusta ja olivat niin henkilökohtaisesti mukana, hän kiittelee.

Tällä hetkellä pyörä on poliisin hallussa, ja Sumari saa sen takaisin heti kun ehtii hakea. Hän kuvaa parhaillaan MTV3:n Suomen kaunein koti -ohjelmaa ympäri Suomea.

– Kuvaamme vielä 1,5 viikkoa ja syksyllä jatkuu. Heti sen jälkeen alkavatkin Suomen kaunein piha -ohjelman kuvaukset, Sumari selittää.

Myös pyörän löytänyttä Markus Lummetta hän aikoo kiittää henkilökohtaisesti sitten, kun kuvausaikataulut sallivat.

– Olen jutellut hänen kanssaan puhelimessa, ja haluan mennä hänen kanssaan vielä vaikka kahville. Hän on sanonut ettei tarvitse palkkiota, mutta aion kyllä muistaa häntä jollain tavalla, kiitollinen Sumari kertoo.

Sumarin pyörän löytymisestä kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat