Hanna Pakarinen valmis euroviisulavalle

Tänään oli Suomen edustajan Hanna Pakarisen vuoro harjoitella Eurovision laulukilpailun lavalla. Euroviisujen finaaliin tulee huomenna myyntiin lisää pääsylippuja.

Suomen edustaja Hanna Pakarinen on harjoitellut tänään virallisella euroviisulavalla Helsingin Areenassa. Hänellä, kuten kaikilla muillakin edustajilla, oli aikaa vetää oma biisinsä läpi kaksi kertaa. Pakarinen oli vielä pukeutunut tavallisiin vaatteisiin, viisulook nähdään vasta torstain semifinaalissa.

Hanna Pakarisen ensi kerta viisunäyttämöllä paljasti tulipatsaat ja pahaenteiset, laulun rankkaa sanomaa korostavat taustakuvat, mutta muut elementit olivatkin pääosin tuttuja, jopa vaisuja. Tuulikone heilutti Hannan hiuksia ja lavalla revittely oli toistaiseksi minimaalista. Laulussa riitti kuitenkin latausta ja Pakarisen ääni kuulosti upealta.

Sekä kansainvälinen media, että harjoituksia seurannut yleisö seurasivat Pakarisen harjoitusta runsain kannustuksin. Toimittaja Ruotsin iltapäivälehdessä uskoo aidosti menestykseen finaalissa.

- Hän tulee menestymään valtavan hyvin. Aftonbladetin äänestyksessä, jossa kaikkien kilpailijoidet videot olivat nähtävillä kotisivuillamme, hän päihitti jopa The Arkin. Hanna oli pitkään ykkösenä listallamme, sanoo Aftonbladet- lehden toimittaja Carina Bergfeldt.

Kansainvälisen lehdistön edessä Pakarisessa oli aistittavissa hieman hermostuneisuutta; hän vastasi kysymyksiin lyhyesti ja hihitellen. Hän ei myöskään ymmärtänyt esimerkiksi kysymystä, onko Suomi valmistautunut toiseen voittoon. Hän takerteli ja sanoi sitten, että näemme, mitä tapahtuu lauantaina. Kaiken kaikkiaan Hanna selvisi kuitenkin tilaisuudesta kunnialla.

Toimittajajoukko oli kiinnostunut muun muassa Pakarisen roolista laulujen sanoittajana.

Lippuja finaaliin huomenna

Huomenna tulee myyntiin lippuja sekä lauantain finaaliin että muihin tilaisuuksiin. Myyntiin tulevat finaaliliput vapautuvat ulkomaisten delegaatioiden kiintiöistä. Finaalin lippujen ostorajoitus on viisi lippua asiakasta kohden.

Helsingissä juhlitaan viisuja tällä viikolla monin tavoin. Kampin Euroviisutorin ja lukuisten ravintoloiden yleisötilaisuuksien esiintymisten ohella osallistuvien maiden delegaatiot järjestävät omia kutsuvierastilaisuuksiaan. Myös monet suurlähetystöt kunnioittavat maidensa esiintyjiä vastaanotoilla. Virallisella euroviisuklubilla Vanhalla oman iltajuhlansa järjestävät muun muassa Bulgaria, Bosnia-Hertsegovina, Espanja sekä yhtenä iltana kaikki Pohjoismaat yhdessä.

Helsingin kaupunki järjestää tänä iltana juhlavastaanotto kaikille viisuihin osallistuville delegaatioille ja tähdille sekä kutsuvieraille Finlandia-talossa. Helsinki on satsannut vahvasti viisu-tapahtumaan ja pyrkii tekemään kaupungista todellisen viisukaupungin tämän viikon ajaksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat