Hanna Haaslahti sai AVEKin mediataiteen palkinnon

Maan merkittävin mediataidepalkinto jaettiin nyt toista kertaa.

AVEKin jakaman mediataiteen palkinnon sai tänä vuonna taiteilija Hanna Haaslahti. Palkintolautakunta kiitteli Haaslahden estetiikkaa yksinkertaiseksi ja selkeäksi, mutta samalla äärimmäisen tehokkaaksi. Palkintoraatiin kuuluivat tuottaja Johannes Lassila, toimittaja Jussi Tuominen ja professori Anita Seppä.

Haaslahden välineitä ovat uusi media ja kokeellinen elokuva. Teokset kokeilevat ihmisen ja koneen vuorovaikutussuhteen rajoja.

Helsingissä toimiva Haaslahti on pitänyt tähän mennessä kaksi yksityisnäyttelyä taidemuseo Kiasmassa ja ohjannut lyhytelokuvia. Myös kansainvälistä tunnustusta saanut taiteilija on opiskellut valokuvausta Lahden muotoiluinstituutissa ja lavastusta Veronan kuvataideakatemiassa Italiassa.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK jakaa 12000 euron arvoisen mediataiteen palkinnon nyt toista kertaa. Ensimmäisen maan merkittävimmän mediataidepalkinnon sai Heidi Tikka.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat