Hands free -pakko tulossa Suomeen

Autonkuljettajille on Suomessakin tulossa pakko käyttää ns. hands free -laitteita silloin kun he ajaessaan puhuvat matkapuhelimessa.

Liikenne- ja viestintäministeri Olli-Pekka Heinosen mukaan hänen johtamansa ministeriö ryhtyy valmistelemaan esitystä auton kuljettajien hands free -pakosta heti alkuvuodesta. Käyttöpakko voisi siten tulla voimaan jo ensi vuoden aikana.

Hands free -pakkoa käsiteltiin tänään hallituksen iltakoulussa siinä yhteydessä, kun hallitus pohti liikenneturvallisuuden parantamista käsittelevää periaatepäätösluonnosta. Heinosen mukaan hands free -käyttöpakkoon suhtauduttiin myönteisesti.

Hallitus hyväksyi ministeriön linjaukset liikenneturvallisuuden edistämisestä. Periaatepäätös aiheesta on tarkoitus tehdä tammikuun aikana. Periaatepäätöksessä hallitus linjaa sitä, miten liikenneturvallisuutta lisätään viiden seuraavan vuoden aikana.

Muutama vuosi sitten valtioneuvosto loi tavoitteen, että liikennekuolemien vuotuisen määrän tulisi laskea alle 250:een vuoteen 2005 mennessä. Tämä on todettu kuitenkin liian kunnianhimoiseksi tavoitteeksi. Siksi periaatepäätöksessä tavoitetta tarkistetaan siten, että liikennekuolemia on oltava alle 250 vuonna 2010. Luonnoksessa ehdotetaan, että valtioneuvosto hyväksyy pitkällä aikavälillä Suomelle uuden liikenneturvallisuusvision. Sen mukaan tieliikennejärjestelmää on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Tavoitteena on, että vuonna 2025 liikennekuolemien vuosittainen määrä olisi enintään 100.

Liikenne- ja viestintäministeriön liikenneturvallisuussuunnitelmaan sisältyy noin 50 tointa turvallisuuden lisäämiseksi. Periaatepäätösluonnokseen on koottu merkittävimmät toimet. joihin tarvitaan poliittinen hyväksyntä. Heinonen haluaisi panostaa eritoten iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksiin liikkua liikenteessä ja nuorten kouluttamiseen. Hänen mielestään nykyisten nopeusrajoitusten noudattamisen turvaaminen olisi parempi keino turvallisuuden parantamisessa kuin nopeusrajoitusten alentaminen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat