Lentämistä ja sukeltamista harrastava Mikko Torkkeli pesee muut Maajussit tuloillaan mennen tullen.
Torstaina julkitulleet verotiedot vuodelta 2011 paljastavat Maajussille morsian -sarjasta tuttujen maajussien tulojen vaihtelevan suuresti. Siinä missä eniten tienaava maajussi tienaa vuodessa liki 150 000 euroa, jää muutama muu nollille tuloissa.
Maajussien ehdoton tulokuningas on broilerinkasvattaja Mikko Torkkeli, jonka yhteenlasketut ansio- ja pääomatulot ovat 145 813 euroa. Tulokuninkaan verosuunnittelu ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, sillä hän joutuu maksamaan verokarhulle takaisin 9291 euroa.
Kakkoseksi verotuloissa tuli elimäkeläinen kartanonherra Juho Stauffer, jonka viime vuoden ansiotulot olivat 39 621 euroa. Hän saa myös mukavan potin veronpalautuksia, 3456 euroa.
Raaseporissa asuva maitotilallinen Johan Wasström ei saanut viime vuonna ansiotuloja, mutta pääomatulojen puolella mies tienasi itselleen 25 348 euron tulot.
Maajussien naistaistossa paremman tilipussin tienasi Hannele Kivistö, jonka ansiotulot olivat 25 122 euroa. Ratsastuskouluyrittäjänä työskentelevä Nella Koskell pääsi viime vuonna 9175 euron tuloihin. Koskell joutuu maksamaan myös yli 2000 euron mätkyt.
Lemiläinen naudanlihatuottaja Esa Kiiski pääsi viime vuonna 21 975 euron tuloihin. Verokarhu perii Kiiskeltä takaisin rahoja 3077 euron edestä.
Metsänlannoitus- ja saunabussiyrittäjä Jyrki Lammervon tulot olivat Maajusseista pienimpiä. Hän tienasi viime vuonna 5435 euroa.
Maitotilaa pyörittävällä Pekka Kokkosella ei ollut viime vuonna yhtään verotettavia ansio- tai pääomatuloja.
(MTV3)