Hampurilaisesta voi nyt syödä paperikääreenkin

Ruokatrendiennustajien mukaan tulevaisuudessa nähdään yhä enemmän syötäviä ruokapakkauksia. Markkinoilla on jo nyt esimerkiksi syötäviä hampurilaiskäärepapereita.

Ekologiseen ajatteluun pohjautuvat innovaatiot lisääntyvät tulevaisuudessa myös elintarviketeollisuudessa. Ruokatrendiennustuksissa esiin nousevat erityisesti syötävät ruokapakkaukset, joita eri valmistajat kehittelevät jo innokkaasti. Kehitteillä on muun muassa prototyyppi syötävästä virvoitusjuomapullosta.

– Kiinnostus ruokajätteiden vähentämistä kohtaan kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Luonnonvarojen kulutusta vähennetään luontoystävällisillä pakkauksilla. Yksi tulevaisuuden ratkaisu on myös syötävät ruokapakkaukset, jotka saavuttavat markkinat muutaman vuoden kuluessa, ruoka-asiantuntijat arvioivat tuoreessa Ridderheims-raportissa.

Joulukuussa julkaistu Ridderheims-raportti listasi lähivuosien merkittävimmänt ostos- ja ruokatrendit. Raportissa olivat äänessä ruoanlaitto-, kulutus-, ja tuoteinnovaatioasuantuntijat sekä Kairos Futuren analyytikot. Raportti perustuu kansainvälisten trendien seurantaan.

Syötäviä hampurilaiskääreitä jo markkinoilla

Brasilialainen hampurilaisketju Bob's on jo askeleen edellä kilpailijoitaan. Ravintola toi joulukuussa 2012 markkinoille syötäviin kääreisiin pakatut hampurilaiset. Pikaruokala hyödyntää uutta ekologista pakkaustaan ovelasti myös markkinoinnissaan. Hampurilaiset ovat ravintolan mainosloganin mukaan niin hyviä, ettei edes käärettä ehdi poistamaan ennen syömistä.

Syötävillä kääreillä varustetut hampurilaiset ovat myynnissä vain rajoitetun ajan, mutta jatkoa on näillä näkymin luvassa. Ravintolan mukaan kampanja oli suuri menestys, eikä kukaan heittänyt käärettään roskiin.

Katso syötävien hampurilaiskääreiden mainosvideo:

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat