Hammaslääkäriliitto: Tutti tarkoitettu vain lapsen suuhun

Suositus välttää esimerkiksi lapsen tutin tai lusikan viemistä aikuisen suuhun pätee edelleen, painottaa Hammaslääkäriliitto.

Ruotsalainen Dagens Medicin -lehti kertoi eilen tutkimustuloksista, joiden mukaan maahan pudonneen tutin puhdistaminen ensin aikuisen suussa voisi ehkäistä lapsen sairastumista allergiaan tai astmaan. Hammaslääkäriliitto ei tätä suosittele.

Hammaslääkäriliiton mukaan aikuisen suussa on mikrobeja, joiden tarttumista tutti-ikäisen lapsen suuhun on syytä välttää. Jos pieni lapsi saa aikuiselta kariesbakteeritartunnan, hänen hampaansa voivat reikiintyä aiemmin kuin muilla lapsilla. Reikien eteneminen voi myös olla nopeaa.

Hammaslääkäriliiton mukaan hampaiden reikiintymisen kannalta kriittinen ikä on maitohampaiden puhkeamisvaihe 0,5–2 vuoden iässä.

– En suosittelisi tartuttamaan aikuisen bakteereja lapselle. Reikiä aiheuttavien bakteerien tarttuminen voidaan estää välttämällä aikuisen syljen joutumista lapsen suuhun. Yhtä tärkeää on, että lapsen ruokavalio ei edistä kariesbakteerien asettumista suuhun. Sokerisia juomia ja muita napostelutuotteita ei pidä käyttää aterioiden välillä, painottaa Hammaslääkäriliiton terveyden edistämisen asiantuntijahammaslääkäri, professori Hannu Hausen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat