Hammashoitoa pelkäävä vanhempi ei huomaa lapsensa pelkäävän – pelko myös siirtyy sukupolvelta toiselle

Vanhemmilta ei kannata kysyä, pelkääkö lapsi hammashoitoa. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan vanhemmat eivät juuri tunnista lastensa hammashoitopelkoa.

– Varsinkin pelkäävien vanhempien tieto heidän lastensa hammashoitopelosta oli erittäin heikkoa. Mitä nuorempi lapsi oli kyseessä, sitä todennäköisemmin vanhempi vastasi väärin, kerrotaan Anni Luodon väitöskirjan tiedotteessa.

Tutkimuksessa kävi ilmi myös se, että hammashoitopelko siirtyy usein sukupolvelta toiselle. Hammashoitoa pelkäävien vanhempien lapset pelkäävät selvästi muita useammin. Yhteys näkyy selvimmin alakouluiässä ja teini-ikäisillä tytöillä.

Luoto painottaa, että pelon siirtyminen ei näytä tapahtuvan tietoisesti. Yhtä lailla kuin vanhemmat eivät tunnistaneet lastensa hammashoitopelkoa, lapsetkaan eivät tienneet vanhempiensa pelosta.

Lasten voimakas hammashoitopelko lieveni tutkimuksen aikana. Yli puolet alussa voimakkaasti pelänneistä lapsista kertoi tutkimuksen lopussa pelkäävänsä vähän tai ei lainkaan.

Tutkimus vahvisti, että tytöt ja naiset pelkäävät hammashoitoa useammin kuin pojat ja miehet. Lisäksi tytöille kehittyy teini-iässä voimakas hammashoitopelko useammin kuin pojille.

Luodon tutkimat lapset olivat tutkimuksen alussa 11-12-vuotiaita ja sen päättyessä 15-16-vuotiaita. Väitöskirja tarkastetaan Turun yliopistossa ensi perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat