Haminan satamaan suojavyöhyke

Haminan sataman myrkkyonnettomuuspaikan ympärille on muodostettu suojavyöhyke. Vyöhyke rajoittuu kahden, kolmen kilometrin päähän onnettomuuspaikasta. Rajojen sisäpuolella ei ole syytä uida eikä kalastaa eikä ylipäätään olla meriveden kanssa tekemisissä.

Välitöntä vaaraa onnettomuudesta ei viranomaisten mukaan ihmisille ole. Ympäristöviranomaiset ottivat Haminan satamassa tänään näytteitä mereen valuneesta myrkyllisestä kemikaalista. Aikaisintaan tuloksia myrkkytutkimuksista valmistuu myöhään illalla tai huomenna. Kemikaalin vaarallisuus ympäristölle selviää maanantaina.

Varoalue perustettiin Haminan satamaan Kaakkois-Suomen Ympäristökeskuksen tarkastajan Mauri Tanin mukaan mukaan "kaiken varalta". -Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka voimakkaita vaikutuksia mereen valuneella myrkyllisellä kemikaalilla on, sanoi Tani.

Haminassa pääsi mereen yli 1000 litraa vesieliöille myrkyllistä kemikaalia. Kemikaalivahinko tapahtui torstaina kello 16.15 Crystal Rubino -laivaa lastattaessa. Neonol-nimistä kemikaalia purkautui aluksen kannelle ja siitä mereen noin 1000-2000 litraa. Todennäköisenä syynä pidetään ylitäyttöä.

Aine leviää ihon kautta verenkiertoon

Neonol on myrkyllistä vesieliöille, koska se muuttuu veteen päästyään vesiliukoiseksi nonyylifenoliksi. Haminan satama-alueella havaittiin eilen kuolleita kaloja. Lokit söivät ne ennen kuin tutkijat saivat kaloja käsiinsä.

Myrkky on vaarallisimmillaan kaksi, kolme päivää veteen joutumisensa jälkeen. Ihmiseen aine leviää ihon kautta verenkiertoon. Se vaikuttaa sisäelimiin ja erityisesti maksaan. Riittävän suuri määrä myrkkyä voi aiheuttaa pahimmassa tapauksessa kuoleman.

Neonolia käytetään pesuaineissa rasvojen hajottamiseen vesiliukoisiksi. Koska aine liukenee veteen, sitä ei voida torjua mitenkään. Vuonna 1993 Crystal Rubino ajoi luotsia Orrengrundista hakiessaan Loviisan edustalla täydellä vauhdilla hyvässä säässä Tainon matalikolle. Aluksessa oli 5000 tonnia kemikaaleja, joista myrkyllistä fenolia oli 4000 tonnia. Kaksoispohja piti myrkyt aluksessa. Haverin syy oli meriselityksen mukaan inhimillinen erehdys. (MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat