Hämeenlinnassa valvotaan lasten viikonlopun viettoa

Hämeenlinnassa valvotaan lasten ja nuorten viikonloppukäyttäytymistä kaupungilla. Tavoitteena on puuttua nuorimpien ikäluokkien humalakäyttäytymiseen.

Hämeenlinnassa kysytään tänä kesänä vanhemmilta, tietävätkö nämä lastensa todellisen yöpaikan.

Viranomaiset aloittavat partioinnin viikonloppuöisin kartoittaakseen tilannetta ja toimittaakseen alle 15-vuotiaat kaduilta kotiin - etenkin, jos nämä ovat päihteitten vaikutuksen alaisia.

Poliisin mukaan vanhemmat ovat varsin sinisilmäisiä. Monikaan ei osaa kuvitella lapsensa käyttävän päihteitä ja liikuskelevan kaupungilla silloin, kun tämä ilmoittaa olevansa yötä kaverin luona.

Puuttuminen nuorimpien ikäluokkien humalakäyttäytymiseen on kirjattu Hämeenlinnan poliisin yhdeksi tulostavoitteeksi tänä vuonna. Samalla rauhoitetaan ja siistitään kaupungin keskustaa, jonka torilla, puistoissa ja porttigongeissa nuoriso on tottunut parveilemaan.

Apulaispoliisipäällikkö Mika Heikkosen mukaan viikonloppupartiointi aloitetaan toukokuun lopussa ja sitä jatketaan koko kesä. Toimintaan osallistuvat myös kaupungin sosiaalitoimi, päihdepalvelut ja nuorisotoimi sekä evankelisluterilainen seurakunta. Partiointi nivoutuu talvella aloitettuun Ankkuri-projektiin, joka auttaa nuoria pois "kaltevalta pinnalta". Poliisilaitoksen sosiaalityöntekijälle, nuorisotyöntekijälle ja sairaanhoitajalle on varattu työvuoroja kaikkina kesäviikonloppuina.

- Tarvittaessa alaikäinen otetaan Ankkuri-projektin pitkäaikaiseksi asiakkaaksi, toteaa Heikkonen.

Kampanja käyntiin koulujen loputtua

Kesäkampanja aloitetaan tempauksella toukokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin nuoret tavallisesti juhlivat koulujen päättymistä. Linnan puistossa tarjotaan nuorille ilmaiseksi muun muassa bändien soittoa, makkaranpaistoa ja RC-autokilpailu. Lisäksi järjestetään raittiille toimintapisteitä, kuten sumopainia ja seinäkiipeilyä.

- Alueelle voi tulla päihtyneenäkin, mutta turvallisuuden takaamiseksi puhallutamme taitolajeihin osallistuvat ja vaadimme nollapromilleja, kertoo Mika Heikkonen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat