Hämeenlinnanväylän karhennus joudutaan uusimaan taas

Liikkuvan poliisin mukaan ensimmäinen karhennus ei onnistunut. Karhennusta joudutaan tekemään, koska kaistojen väliset paikkaukset osoittautuivat vaarallisen liukkaiksi sateella.

Hämeenlinnanväylän karhennusta jatketaan Nurmijärven ja Klaukkalan välillä. Työt aloitettiin tänään Nurmijärveltä päin, kerrotaan Tiehallinnosta.

Uusintakarhennus tehdään Helsinkiin päin tulevan ajoradan kaistojen väliselle bitumisaumalle, joka on ollut edelleen paikoitellen liukas vesisateella ja josta on aiheutunut vesiliirron vaara.

Liikkuva poliisi antoi viime torstaina palautetta, ettei Lemminkäinen Oy:n tekemä karhennus ollut täysin onnistunut Helsinkiin tulevalla ajoradalla.

- Katselmoinnissa löytyi sellaisia liukkaalta näyttäviä paikkoja, joissa karhennus oli tarttunut vain puoliksi pintaan, kertoo päällysteinsinööri Kalevi Toikkanen Tiehallinnon Uudenmaan tiepiiristä.

Kitkamittaukset käyntiin

Tiehallinto on sopinut Teknillisen korkeakoulun kanssa kitkamittauksista, joita tehdään Helsingin lähistön pääteillä tämän kuun aikana. Tutkimuksissa tarkastellaan eri ikäisiä ja eri tavalla tehtyjä saumauksia.

- Näin halutaan selvittää, mikä on paras tapa tehdä saumauksia niin, että kitkasta tulisi heti kunnollinen, kertoo kehittämispäällikkö Kari Lehtonen Tiehallinnosta.

Mittauksissa käytetään kahta laitetta: paikallaan pidettävää heilurimittaria ja työnnettävää mittaria, jolla voidaan tutkia yhteen menoon pidempi matka saumaa.

Mittauksilla selvitetään, millaisesta materiaalista ja millä tavalla saumaus pitää tehdä, jotta kitkasta tulisi heti hyvä.

Pidemmällä tähtäyksellä Tiehallinnolla on kuitenkin tavoitteena korvata teettämiensä töiden materiaalivaatimukset toimivuusvaatimuksilla. Näiden kitkamittausten perusteella voidaan asettaa valmiin työn laadulle kitkan osalta järkevä laatuvaatimusarvo. Urakoitsijat voivat silloin kehittää uusiakin tapoja, joilla saavutetaan liikenteen kannalta hyvä kitka, sanoo Lehtonen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat