Poliisi viikonlopun erikoisista varkauksista: "Kaikki kelpaa"

Hämeen poliisilaitos kertoo viikonlopun ja vapun aikana tehdyistä varkauksista.

Poliisi kiteyttää asian toteamalla, että varkaille "Kaikki kelpaa".

Kommentti on varsin osuva, sillä varkauksien kohteeksi on joutunut melko erikoisiakin kohteita: 

Humppilan Suoramyynnistä anastettiin viikonlopun aikana pihalta 30 säkkiä multaa. Paikalta on nähty poistuvan ajoneuvon, johon säkit on todennäköisesti lastattu.

Forssassa Matkuntien läheltä metsästä on anastettu puolestaan kuusi kappaletta valkoisia styroxisia mehiläispesiä. Pesien yhteisarvo on n. 2700 euroa, joten poliisi tutkii asiaa varkautena. 

Hämeenlinnassa anastettiin vappuna soutuvene. Lahden keskustasta anastettiin viime yönä henkilöauto ja Nastolasta perävaunu.

Lue myös:

    Uusimmat