Hamas vastasi Israelin ilmaiskuihin uusilla rakettihyökkäyksillä

Israel on jatkanut päivän aikana ilmaiskujaan Gazaan aikana. Iskuissa tuhoutui muun muassa Hamasin päämaja.

Hamas on vastannut iskuihin ampumalla raketteja muun muassa Tel Avivin ja Ashdodin kaupunkeihin. Israelin armeija ilmoitti tuhonneensa Tel Aviviin suunnatun raketin ennen kuin se ehti osua mihinkään.

Ulkoministeriön Lähi-idän yksikön päällikkö Helena Tuuri pitää tilannetta Israelissa ja Gazassa huolestuttavana.

Kansainvälisissä ja kotimaisissa tiedotusvälineissä on perjantaista lähtien spekuloitu, aloittaako Israel maahyökkäyksen Gazaan. Armeija on sulkenut alueelle johtavia teitä ja panssarivaunuja ja muuta kalustoa on siirretty rajan tuntumaan.

Tuurin mukaan tilannetta on lähes mahdoton arvioida.

– Edellisessä Gazan sodassa neljä vuotta sitten maahyökkäyksen aloitus oli yllätys. Tässäkään tapauksessa ei voi olla etukäteen varma siitä, mitä tulee tapahtumaan, sanoo Tuuri.

Israelin armeija sai eilen maan hallitukselta luvan kutsua 75 000 sotilasta reservistä takaisin palvelukseen. Armeija on kertonut avoimesti valmistautumisestaan muun muassa Facebookissa ja mikroblogipalvelu Twitterissä.

Tuurin mukaan sekä Israelin että Hamasin iskuissa on osittain kyse omien voimien näytöstä.

– Halutaan herättää pelkoa vastustajassa ja näyttää, ettei kannata tulla uhittelemaan.

Päämäärät ratkaisevat

Esimerkiksi Yhdysvallat on ilmoittanut tukevansa Israelia. Suomi yhtyy Tuurin mukaan EU:n maltillisempaan lausuntoon.

–Tuomitsemme Hamasin raketti-iskut, mutta Israelilla on oikeus puolustautua. Puolustautumiseen käytettävien keinojen on kuitenkin oltava suhteellisia.

– Toivomme, että molemmat osapuolet rauhoittuisivat mahdollisimman nopeasti.

Tuurin mukaan keskiviikkona kärjistyneen konfliktin kesto riippuu hyvin paljon siitä, mihin konfliktin osapuolet pyrkivät.

– Jos kyseessä olisi isompi operaatio, kuten esimerkiksi Gazan haltuunotto, voi operaatio kestää kauemmin. Jos on tarkoitus vain pelotella tai eliminoida osapuolten sotilaallista voimaa, voi olla että se saavutetaan nopeammin.

Israel kertoi lauantaina iskeneensä 180 kohteeseen Gazassa. Suurin osa kohteista oli hallintorakennuksia, poliisiasemia ja Hamasin koulutuskeskuksia.

Palestiinalaisviranomaisten mukaan Israelin tulituksessa on kuollut noin 40 palestiinalaista, joista puolet siviilejä. Kolme israelilaissiviiliä kuoli torstaina raketti-iskussa ja neljä sotilasta haavoittui lievästi lauantaina niin ikään rakettitulessa.

– Väkivaltaisuudet eivät ole kummankaan osapuolen etu pitkällä tähtäimellä. Se ei ole hyvä asia Israelin turvallisuuden kannalta eikä palestiinalaisten kannalta, vaikka lyhyellä tähtäimellä siitä joku hyötyisikin, Tuuri sanoi.

Vaikuttaa koko alueeseen

Jos Israel aloittaa maahyökkäyksen Gazaan, tulee se kiristämään ilmapiiriä koko Lähi-idässä.

– Arabimaiden kansalaiset seuraavat tilannetta tarkasti ja tulevat vaatimaan hallituksiltaan toimenpiteitä, Tuuri kertoi.

– Lisäksi Libanonissa on Hizbollah, joka saattaa reagoida.

Egyptin presidentti Mohamed Mursi aloitti perjantaina keskustelut tilanteen liennyttämiseksi. Muun muassa Yhdysvallat ja EU ovat vedonneet Mursiin, jotta tilanne ei pääsisi kärjistymään entisestään.

– Tämä osoittaa, että Lähi-idän rauhanprosessi on entistä tärkeämpi, Tuuri sanoi.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Janne Hopsun juttu (Seitsemän uutiset 17.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat