HAMAS uhkaa kostoiskulla

Yhdysvaltain tekemät ilma-iskut Sudaniin ja Afganistaniin ovat nostaneet maailmalla odotetusti mielipideryöpyn.

Britannian pääministeri Tony Blair antaa hyökkäyksille täyden tukensa. Samoin useat maat ilmoittavat tyytyväisyytensä siitä, että terroristeja laitetaan kuriin. Venäjä on ottanut tapaukseen varovasti kantaa ja muistuttaa, että Afganistanin asioihin ei pitäisi puuttua. YK:n pääsihteeri Kofi Annan on huolestunut asioiden saamasta käänteestä.

Lähi-Idässä tapaus on tuomittu jyrkästi. Mm. palestiinalainen ääriryhmittymä HAMAS on uhannut kostoiskulla. Sen mukaan Yhdysvaltain hyökkäykset olivat isku koko islamilaista maailmaa kohtaan.

Presidentti Bill Clinton toteaa, että ilma-iskuilla oli tarkoitus torjua uudet hyökkäykset amerikkalaisia kohtaan. Televisioyhtiä CNN:llä pitämässään puheessaan Clinton ilmoitti, ettei Yhdysvallat voi jäädä toimettomana katselemaan, kun sen kansalaisten turvallisuus on uhattuna.

Clinton myös torjui palestiinalaisen ääriryhmittymän HAMASin syytökset, joiden mukaan ilma-iskut olivat hyökkäys koko islamilaista maailmaa kohtaan. Clinton varoitti myös Yhdysvaltain kansalaisia ympäri maailmaa ja kehoitti kaikkia huolehtimaan turvallisuudestaan. Myös New Yorkissa on tiukennettu turvatoimia mm.suurlähetystöissä ja hallituksen rakennuksissa.

Yhdysvaltain puolustusministeri Madelainen Albright vaatii maailmanlaajuista taistelua terroristeja vastaan.

Albright toivoo, että hallitukset ympäri maailmaa liittyvät Yhdysvaltain ohella kitkemään terrorismia. Albrightin mukaan taistelu on kohdistetteva kaikkia niitä tahoja kohtaan, jotka syyllistyvät terrorismiin, rahoittavat sitä tai muutoin tukevat.
(AFP-Reuters-CNN)

Lue myös:

    Uusimmat