Hamas syyttää Israelia murhayrityksestä

Islamilainen äärijärjestö Hamas syyttää Israelin salaista palvelua murhayrityksestä erästä Hamasin johtajaa vastaan. Murhayritys tapahtui Hamasin mukaan Jordanian pääkaupungissa Ammanissa.

Hamasin poliittisen siiven johtoon kuuluva Khaled Meshal joutui tänään Hamasin ilmoituksen mukaan hyökkäyksen kohteeksi keskellä päivää, kun hän oli kävelyllä Ammanissa kolmen lapsensa kanssa.

-Sionistivihollinen joutuu maksamaan verivirran taistelijoittemme jokaisesta veripisarasta, sanottiin Hamasin telefax-viestissä uutistoimisto Reuterille. Hamas syytti hyökkäyksestä Israelia salaista palvelua Mossadia. Meshal joutui hyökkäyksen jälkeen sairaalaan, Hamas ilmoitti.

Jordanian viranomaiset ilmoittivat, ettei Meshal ollut edes paikalla Ammanissa sattuneessa välikohtauksessa. Tappelunnujakkaan osallistui Meshalin autonkuljettaja, ilmoitti Jordanian tiedotusministeri Samir Mutawae. Autonkuljettaja oli ministerin mukaan nujakoinut kahden kanadalaisen turistin kanssa.

Hamasilla ei ole Jordaniassa virallisesti tunnustettua asemaa, vaikka viranomaiset eivät olekaan kieltäneet sen toimintaa. Hamasin sotilassiipi on ilmoittanut tehneensä muun muassa pommi-iskut, jotka surmasivat 25 ihmistä heinäkuussa ja syyskuussa Jerusalemissa.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat