Hamas murhasi oman jäsenensä

Hamas-järjestön omat jäsenet murhasivat järjestön aseellisen siipeen kuuluneen Mohieddin Sharifin, joka löydettiin surmattuna toissaviikolla.

Palestiinalaisviranomaisen mukaan kyseessä oli Hamas-järjestön sisäinen välienselvittely. Viisi Hamas-järjestön jäsentä on viranomaisten mukaan pidätetty. Heistä yksi on tunnustanut räjäyttäneensä auton, jonka viereltä Sharifin ruumis löydettiin maaliskuun 29. päivänä lähellä palestiinalaisten hallitsemaa Ramallahin kaupunkia Länsirannalla.

Viranomaiset tietävät surman tekijän, jota ei kuitenkaan vielä ole saatu kiinni. Ajoneuvo räjäytettiin, jotta murha näyttäisi onnettomuudelta, kertoi nimettömänä pysytellyt viranomainen. Tutkinnan yhteydessä Ramallahista löydettiin myös suuria määriä räjähteitä, aseita ja aikapommeja.

-Meillä on dokumentteja, joista Hamasin sisäiset riidat ilmenevät, sekä videonauhaa ja valokuvia, kertoi viranomainen, jonka mukaan murhassa oli kyse Hamasin sisäisistä "poliittisista ja taloudellisista kiistoista". -Kaikki tappajat ovat palestiinalais- viranomaisten huostassa ja he ovat tunnustaneet, sanoi Tayeb Abdel Rahim, joka on palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin neuvonantaja. Rahim kertoi ilmoittaneensa tutkimuksen tuloksista sekä Arafatille että Hamasin johtajille.

Hamas syytti aiemmin Sharifin murhasta israelilaisia ja vannoi kostavansa Sharifin surman. Israel on kiistänyt osallisuutensa murhaan. Israel oli etsintäkuuluttanut Sharifin epäiltynä kytköksistä israelilaisia vastaan tehtyihin itsemurhaiskuihin. Israelin ja palestiinalaisten turvallisuusviranomaisten mukaan itsemurhaiskuja johdetaan Jordaniasta, Syyriasta ja Libanonista käsin, joissa järjestön johtajia elää maanpaossa.

Hamasin viime heinä- ja syyskuussa tekemissä itsemurhaiskuissa kuoli 21 israelilaista. Israelin mukaan Sharif valmisti molemmissa iskuissa käytetyt räjähteet.

Lue myös:

    Uusimmat