Hamas kostaa palestiinalaiskotien tuhoamisen

Palestiinalainen Hamas-järjestö on tänään ilmoittanut kostavansa sen, että Israel tuhosi palestiinalaisten koteja kuluneella viikolla Rafahin kaupungissa Gazan kaistalla.

Hamas sanoi tiedotteessaan, että tuo "terroristiteko ei jää rankaisematta". Israelin puskutraktorit jyräsivät 70 taloa asuinkelvottomiksi kostona siitä, että Hamasin pyssymiehet olivat surmanneet neljä israelilaissotilasta Rafahin lähellä. Israel sanoi, että taloista ammuttiin Israelin asemiin ja että niitä käytettiin aseiden salakuljetuksessa.

Hizbollah syytti USA:a tekopyhyydestä

Libanonilainen Hizbollah-järjestö syytti tänään Yhdysvaltoja tekopyhyydestä, kun se tekee suuren numeron aseiden salakuljetussyytteistä samaan aikaan kun se itse aseistaa Israelia miljardeilla dollareilla vuosittain.

Yhdysvallat lähettää Israelille vuosittain aseita noin kahden miljardin dollarin eli 2,24 miljardin euron (13,3 mrd mk) edestä. Tiedotteessaan Hizbollah sanoi, ettei Yhdysvalloilla ole mitään todisteita järjestön osallisuudesta asekuljetuksiin.

Israel pysäytti Punaisellamerellä toissaviikolla aselastin, jonka Israel sanoo olleen palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin järjestämä. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell luonnehti eilen kuljetusta provokaatioksi.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat