Hamas ei aio tunnustaa Israelia

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vaati eilen Hamasia tunnustamaan Israelin oikeuden olemassaoloon sekä kehotti järjestöä kunnioittamaan Lähi-idän tilanteesta aiemmin esitettyjä näkemyksiä.

Palestiinalaisten äärijärjestö Hamas ei tunnusta Israelia, vaikka Venäjä yrittääkin painostaa sitä Moskovassa käytävissä neuvotteluissa, sanoo Hamasin korkea johtaja Mussa Abu Marzouk.

Marzoukin mukaan Israelin tunnustaminen kumoaisi kaikki palestiinalaisten oikeudet, eikä se tämän vuoksi tule kysymykseenkään.

Venäjän viranomaisten ja palestiinalaisten äärijärjestön Hamasin johdon väliset neuvottelut jatkuvat Moskovassa. Hamasin johtajien on tänään määrä tavata muun muassa Venäjän parlamentin ylähuoneen ulkoasiainvaliokunnan johtaja Mihail Margelov. Hamas on myös esittänyt toivomuksen saada tavata Venäjän muslimiyhteisön johtajia.

Hamasin johto tapasi jo eilen ulkoministeri Sergei Lavrovin. Lavrov vaati Hamasia tunnustamaan Israelin oikeuden olemassaoloon sekä kehotti järjestöä kunnioittamaan Lähi-idän tilanteesta aiemmin esitettyjä näkemyksiä. Hamas pysyi kuitenkin kannassaan, jonka mukaan se ei aio tunnustaa Israelin valtiota.

Vierailukutsun Hamasille esitti presidentti Vladimir Putin.

Primakov: Hamasin voitto fiasko Yhdysvalloille

Äärijärjestö Hamasin voitto palestiinalaisten parlamenttivaaleissa merkitsi Yhdysvaltain Lähi-idän politiikan täydellistä epäonnistumista, arvioi Venäjän entinen pääministeri ja Lähi-idän asiantuntija Jevgeni Primakov.

Hänen mukaansa länsi tekee väärin kohdellessaan Hamasia edelleen terroristijärjestönä vaalivoiton jälkeen. Väärin on myös vaatia Hamasia tunnustamaan Israelin valtio ja näännyttää heidät taloudellisesti, kuten Yhdysvallat on sanonut aikovansa tehdä, uutistoimisto Interfax kertoi Primakovin sanoneen ulkopoliittisessa konferenssissa.

- Hamas pitäisi ottaa mukaan tiekarttana tunnettuun rauhansuunnitelmaan, hän toteaa.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat