Hamas aloitti uudelleen iskut Israelia vastaan

Israel ampui eilen siviilejä uimarannalla. Maailma paheksuu iskua laajalti, Hamas puolestaan on vastannut kaivamalla jälleen aseet esiin.

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas on ampunut seitsemän rakettia Gazasta Israeliin. Raketit ovat kostoa Israelin Gazaan tekemistä iskuista, joissa kuoli seitsemän siviiliä.

Hamas ei ole hyökännyt Israelia vastaan yli vuoteen. Eilen se kuitenkin varoitti rikkovansa tauon, kun Israelin laivasto tulitti Sudanian alueella uimarantaa, jolle oli kokoontunut suuri joukko palestiinalaisia nauttimaan auringonpaisteesta.

Israel on myöntänyt, että sen ampumat kranaatit harhautuivat ehkä kohti rannalla olevia palestiinalaisia. Israelin puolustusministeri Amir Peretz on lähettänyt palestiinalaisten presidentille Mahmud Abbasille viestin, jossa hän sanoo valittavansa syvästi viattomien ihmisten kuolemaa.

Israelin isku on tuomittu laajalti. Näin ovat tehneet muiden muassa Egypti ja Jordania, ainoat arabimaat joilla on diplomaattisuhteet Israeliin. Palestiinalaisten presidentti Abbas on kuvannut tapahtumaa verilöylyksi.

Palestiinalaishallitusta johtava Hamas puolestaan sanoo iskua sotarikokseksi. Sen aseellisen siiven Ezzedine al-Qassamin mielestä Israelin joukkomurhat ovat tulkittavissa suoraksi avaustaisteluksi.

- Maanjäristykset sionistien kaupungeissa jatkuvat eikä miehittäjien laumoilla ole muuta mahdollisuutta kuin valmistella arkkuja tai pakata matkalaukut. Tämä on vasta alkua ja rakettien ampuminen jatkuu, palestiinalaistaistelijat uhoavat.

Hamas on pidättynyt iskuista Israelia vastaan sen jälkeen, kun tulitauko alkoi vuoden 2005 alussa. Israelilaislähteiden mukaan Hamas on kuitenkin auttanut muita militanttiryhmiä tekemään raketti-iskuja Israelia vastaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat