Hämärää puuroa eduskunnassa

Eduskunnan kansliatoimikunta lykkäsi päätöstään eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen jääviysepäilyistä. Taustalla on siis se, että eduskunnan tilintarkastajat katsovat Tiitisen istuneen kahdella pallilla kun hän eduskunnan pääsihteerinä neuvotteli eduskunnan juhlakonsertin kuluista.

Kansliatoimikunta julkaisi samalla Tiitisen ja kuuluisan oopperalaskuun liimatun "Soitin Nairobiin ST:lle"-lapun kirjoittaneen sihteerin uudet selvitykset aiheesta.

Sihteerin mukaan oopperan kanssa ei koskaan neuvoteltu konserttien tai oopperoiden kustannuksista. Vuodesta 1994 lähtien oopperassa on järjestetty 13 eduskunnan tilaisuutta. Tiitisen mukaan menettely on ollut se, että pääsihteeri sopi oopperan toimivan johdon kanssa puhemiehen antamin valtuuksin esitettävästä teoksesta ja ooppera sen jälkeen toimitti tarjouksen eduskuntaan.

Kansliasihteeri kuvaa näin: "Kansallisoopperalta on aina vain tullut tarjous, joka sitten on hyväksytty kansliatoimikunnassa, ja lippujen kirjoituksen jälkeen lasku ko. oopperasta".

Tiitinen sanoo neuvotelleensa vain musiikkiesitysten sisällöstä, ei hinnasta.

Mutta.

Kansliasihteeri kertoo, että kustannukset ovat olleet yleensä riippuvaisia mm. tähtisolistien lukumäärästä. "Tiesin, että juhlakonsertissa oli jo tilaisuuden arvon vuoksi useampi tähtisolisti, mm. Matti Salminen, Jorma Hynninen ja Päivi Nisula, joten laskun loppusumma oli tavallista oopperaesitystä suurempi."

Tiitinen sanoo selvityksessään neuvotelleensa oopperan pääjohtajan kanssa konsertin sisällöstä, mutta ei tarjouksesta, saati sen yksityiskohdista. Tiitisen mukaan keskusteluissa oli kysymys konsertissa esitettävistä teoksista, siinä esiintyvistä taiteilijoista ja esitettävien teosten järjestyksestä.

Tiitinen kiistää siis neuvotelleensa hinnasta, mutta sihteerin mukaan tähtisolistien palkkiot olivat keskeinen tekijä kustannuksissa ja nimenomaan esiintyjistä Tiitinen neuvotteli.

Toisaalta raha ei näytä tässä juhlassa olleen mikään rajoite.

Hämärää puuroa eduskunnassa.

Lue myös:

    Uusimmat