Hämäläinen: Eu:n laajentumisen kuluja liioiteltu

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen Sirkka Hämäläisen mukaan Euroopan unionin itälaajentumisesta nykyisille jäsenvaltioille koituvia kustannuksia on melkoisesti liioiteltu.

Hämäläinen sanoi Jyväskylässä, että nettokustannukset itse EU:lle on arvioitu alle kymmeneksi euroksi yhtä EU-kansalaista kohti vuodessa kolmen ensimmäisen vuoden aikana laajentumisen jälkeen. Liittymissopimukset sisältävät sopeutumista merkittävästi helpottavia siirtymäaikoja muun muassa maataloustukien ja työvoiman liikkuvuuden suhteen.

Hämäläinen muistutti, että uusissa maissa on huomattavaa kasvupotentiaalia. Kerrannaisvaikutukset tuntuvat vanhoissa jäsenmaissa, mikä sekin epäilemättä nopeuttaa talouskasvua laajentuneessa Euroopassa.

-Suomalaiset yritykset, joilla on monissa tapauksissa jo pitkät perinteet kaupankäynnissä Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa, ovat monessa suhteessa hyvissä lähtöasemissa useisiin muihin jäsenmaihin verrattuna. Kilpailu tulee kuitenkin kovenemaan entisestään, ja samalla lisääntyvät paineet Euroopan erilaisten rakenteellisten jäykkyyksien purkamiseen, sanoi Hämäläinen.

Hämäläinen ei myöskään usko, että uusien jäsenmaiden liittyminen rahaliittoon toisi ongelmia, kun Maastrichtin sopimuksen periaatteista pidetään kiinni. Tärkeää on myös, että uusien maiden rahat sidotaan yhteiseen rahaan oikealla kurssilla.

Hämäläinen kertoi euron tuoneen suomalaisyrityksille monia hyötyjä, muun muassa valuuttakurssien vakautumisen sekä vakaiden ja alentuneiden korkojen ansiosta. Samalla yritysten rahoitusmahdollisuudet ovat parantuneet.

-On syytä huomata myös, että Suomi on monien muiden pienten reunavaltioiden tapaan saanut EU-alueeseen ja yhteiseen rahaan kuulumisesta melkoista imagohyötyä. Kansainvälinen kanssakäyminen on helpottunut huomattavasti, kun Suomi on EU:n ja euron myötä tullut aiempaa tunnetummaksi, ja sanoisinpa myös arvostetummaksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat