Hämäläinen: EKP-riita ei vahingoita euron uskottavuutta

Euroopan Keskuspankin johtokuntaan nimitetty Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ei uskonut, että EU-johtajien kiista johtokunnan nimityksistä haittaa euron tai rahaliiton uskottavuutta tai keskuspankin itsenäisyyttä.

-Uskoisin, että tämä riita unohdetaan nopeasti, Hämäläinen sanoi. Kun nimityksestä päätetään demokratian pelisääntöjen mukaan, voi kiistoja syntyä. Tärkeintä on, että keskuspankki kuitenkin toimii itsenäisesti ajaessaan euroalueen itsenäistä rahapolitiikkaa, hän totesi.
-Nimitykset johtokuntaan olivat pitkälti odotettuja, ja tärkeää on ennen kaikkea miten keskuspankin päätöksentekojärjestelmä toimii. Päätökset tehdään viime kädessä laajassa neuvostossa, jossa kansallisten keskuspankkien johtajat ovat myös mukana.

Kysymykseen omasta seuraajastaan Hämäläinen ei ottanut mitään kantaa. Saatuaan ensin onnentoivotuksena halauksen pääministeri Paavo Lipposelta (sd.), Hämäläinen ilmoitti, että hän ei myöskään ota kantaa tarkemmin keskuspankin politiikkaan ennen kuin hänen nimityksensä on lopullisesti varmistunut. Hän ei myöntänyt, että keskusmaiden ja Suomen kaltaisten reuna-alueiden välillä vallitsisi mitään periaatteellista eturistiriitaa, vaikka talouden suhdanteet saattavat olla epätahdissa.
-Suurten maiden kehitys vaikuttaa hyvin paljon reuna-alueiden tilanteeseen, oli Emua tai ei. Mitä paremmin tilanne on suurissa maissa, sitä parempi myös reuna-alueille. Suomen kaltaisissa maissa tarvitaan tietysti myös aktiivista finanssipolitiikkaa.

Hämäläinen muistutti, että EKP:n johtokunnassa ei edusteta maita, eikä ajeta kotimaan etuja. Jokaisen on ajateltava koko unionin etua.
-On meillä varmasti Suomen Pankissa asiantuntemusta joka on hyödyksi EKP:ssä, kuten pohjoismainen ajattelu organisaation avoimuudesta ja tehokkuudesta, Hämäläinen sanoi. Viiden vuoden mittainen toimikausi on Hämäläisen mielestä varsin sopiva ajanjakso.
-Ottaen huomioon korkean ikäni, se tuntuu ihan sopivalta, Hämäläinen vitsaili.

Seuraava vaihe Hämäläisen matkalla Frankfurtiin on kuuleminen EU-parlamentissa ensi viikolla, seuraavalla parlamentti äänestää johtokuntanimityksistä. Duisenbergin nimityksestä tehty sopimus todennäköisesti aiheuttaa käsittelyssä ongelmia, sillä parlamentissa monet edustajat vaativat yhden pääjohtajan nimittämistä kahdeksaksi vuodeksi.

Lue myös:

    Uusimmat