Haluaa näyttää samalta kuin ensitreffeillään! 56-vuotias mies käyttää tuhansia euroja kuussa ulkonäköönsä

Personal trainerina toimiva mies treenaa kolme tuntia päivässä ja käyttää tuhansia euroja kuussa näyttääkseen samalta kuin 20 vuotta sitten. 

Yrittäjänä toimiva 56-vuotias Donavon Nelson tekee kaikkensa taistellakseen ikääntymistä vastaan. Miehelle on tehty lukuisia toimenpiteitä aina rintaimplanteista nuorentaviin kasvohoitoihin. Suurin syy miehen muutosprosessille löytyy hänen viereltään.

Nelson haluaa nimittäin näyttää hyvältä 35-vuotiaan vaimonsa rinnalla. Hän toivoo, että kumpikin heistä näyttäisi mahdollisimman nuorelta mahdollisimman pitkään.

Aviomies luo paineita kunnossa pysymiselle

Kahden lapsen isä kertoo rakastavansa nuorekasta ulkonäköään. Kunnossa pysyminen on hänelle tärkeää, joten hän kannustaa myös vaimoaan pysymään mahdollisimman kiinteässä kunnossa.

– Et halua naida vaimoa ja löytää itseäsi kolmen vuoden päästä tuplakokoisen henkilön vierestä. Koko jutun idea on yrittää pysyä samassa kunnossa kuin ensitreffeillämme, Nelson kertoo.

Nelsonin vaimo Anna kertoo aviomiehensä harrastuksen motivoivan häntä jaksamaan. Naisella onkin oma personal trainer, jonka kanssa hän treenaa kolme kertaa viikossa.

– Kun minulla ei ole motivaatiota mennä salille, ajattelen, että samaan aikaan, kun minä lihon, hän vain kiinteytyy. Se on sama kuin minä olisin se vanha ja hän se nuorempi, vaimo kertoo miehensä harrastuksen vaikutuksista.

Lentää kuukausittain Ruotsiin parturiin

Rintalihasimplanteilla varustettu mies käyttää kolme tuntia päivässä kauneusrutiineihinsa, joihin kuuluu muun muassa 20 minuutin mittainen hampaidenpesuhetki. Mies lentää lisäksi kerran kuussa Lontoosta Ruotsiin, jossa hänen lempiparturinsa laittaa miehen hiukset ojennukseen.

– Vaimoni on 21 nuorempi kuin minä, joten haluan pitää vartaloni kunnossa. Ainakin tiedän, että jos hän joskus jättää minut, pääsen silti uudelleen markkinoille, enkä jää hyllylle, mies toteaa.

Vaikka rutiineihin kuluu paljon aikaa, mies sanoo ulkonäön tuoman itsevarmuuden olevan kaiken työn arvoista. Hän voi ottaa paidan pois rannalla tuntematta häpeää. 

Liikunta on läsnä pariskunnan elämässä myös työn kautta. Nelson pyörittää omien valmennettavien lisäksi myös Ruotsissa sijaitsevaa treenileiriä. 

– Se on keskellä ei mitään, joten ihmiset voivat rauhassa kamppailla kaloreita vastaan ilman turhia houkutuksia, mies kertoo yrityksensä tavoitteista.

Jos tämä mies innosti sinua pitämään huolta omasta kunnostasi, voit aloittaa tällä tehokkaalla liikkeellä. 


Lähde: Dailymail 

Lue myös:

    Uusimmat