Halpalentojen määrä kasvussa Suomessa

Tanskalaisyhtiö Sterlingin mukaan halpalentoyhtiöiden osuus voisi nousta jopa 12 prosenttiin Suomen ulkomaanliikenteestä.

Halpalentoyhtiöt tavoittelevat selvästi nykyistä suurempaa markkinosuutta Suomen lentoliikenteestä. Päämääränä yhtiöillä on peräti 12 prosentin osuus ulkomaanliikenteestä.

Tavoitetta voi pitää kovana, sillä halpalentoyhtiöt eivät menestyneet heti niiden saavuttua Suomen markkinoille. Nyt tilanne on muuttunut, vakuutetaan maanantaina lentonsa Suomesta aloittavan tanskalaisyhtiö Sterlingistä.

- Tässä halpalentoyhtiöiden "toisessa aallossa" Suomesta käsin operoi kolme neljästä Euroopan suurimmasta halpalentoyhtiöstä, sanoo Suomen maajohtaja Harri Kaijanto Sterlingistä.

Halpayhtiöiden haaste on erittäin kova, sillä kallis öljy on nostanut myös lentoyhtiöiden polttoainekuluja.

- Jokaisen reittilentoyhtiön täytyy jollakin tavoin muuttaa strategiaansa vähän samansuuntaiseksi kuin halpalentoyhtiöillä, Kaijanto uskoo.

Tähän haasteeseen onkin jo tartuttu. Esimerkiksi edullisimman hinnan viljelyä käyttävät mainoksissaan myös perinteiset yhtiöt.

Lentojen peruutukset Sterlingin ongelmana

Sterlingin lennoille on tullut ongelmia jo ennen kuin ensimmäinenkään kone ehti nousta ilmaan. Alunperin käytössä piti olla kaksi konetta, mutta nyt lennot aloitetaan vain yhdellä. Matkojen peruutukset ovat ruuhkauttaneet asiakaspalvelun.

- Nyt lokakuunkin varaajat ovat soittaneet ja sen vuoksi me emme olleet osanneet varautua tähän kovaan ruuhkaan, Harri Kaijanto Sterlingistä sanoo.

Kuluttajavirasto on pyytänyt Sterling Airlinesilta selvitystä asiakaspalvelun ongelmista, mutta vastausta ei ole vielä tullut. Sterlingistä vakuutetaan, että vastine on postitettu tänään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat