Halosen suosio pienessä laskussa

Presidentti Tarja Halosen suosio on hienoisessa laskussa.

Kansa on edelleen varsin tyytyväinen Halosen toimintaan presidenttinä, mutta tyytyväisyys on kuitenkin lopahtanut hieman, kirjoittaa sanomalehti Kaleva.

Kalevan TNS Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 67 prosenttia suomalaisista on erittäin tai melko tyytyväisiä presidenttiin. Puolen vuoden takaiseen verrattuna tyytyväisten määrä on kuitenkin pudonnut kolme prosenttiyksikköä. Vuoden takaiseen verrattuna pudotusta kertyy yhteensä kuusi prosenttiyksikköä.

Vaikka kolmen prosenttiyksikön muutos mahtuu virhemarginaaliin, näkee Tampereen yliopiston valtio-opin dosentti Pertti Timonen myös lievää kyllästymistä presidenttiin. Hänen mukaansa tämä on yleistä etenkin uusien vaalien lähestyessä.

Kyselyyn vastasi huhtikuun alussa reilut 940 suomalaista. Kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat