Halosen jatkoaikeet julki kunnallisvaalien jälkeen

Presidentti Halonen ei tarkentanut, tuleeko ilmoitus vielä ennen vuodenvaihdetta.

Tarja

Tasavallan presidentti Tarja Halonen aikoo ilmoittaa ehdokkuudestaan toiselle presidenttikaudelle lokakuussa pidettävien kunnallisvaalien jälkeen.

Ylen Lauantaiseurassa vieraillut Halonen ei kuitenkaan halunnut tarkentaa, tuleeko ilmoitus ennen joulua vai vasta ensi vuonna.

Halonen sanoo haluavansa ajoittaa omien aikeidensa kertomisen siten, että puolueiden päättävät elimet pääsevät käsittelemään ehdokkuuskysymystä ajoissa.

Ainakin keskusta ja kokoomus valmistautuvat asettamaan oman ehdokkaansa vuoden 2006 presidentinvaaleihin.

"Subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen oltava varaa"

Halonen ilmaisi haastattelussa myös toivomuksensa, ettei päivähoito-oikeuteen puututtaisi.

Presidentti sanoo ymmärtävänsä, että virkamiehet haluavat silloin tällöin herätellä päättäjiä. Hänen mukaansa hyvinvointiyhteiskunnan perustekijöitä on kuitenkin rakennettu niin huolella ja hitaasti, että niihin tulisi olla varaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat