Halosen ja Arajärven muotokuva Jakartan katukuvan komistuksena

Presidenttipari aloittaa Kaakkois-Aasian valtiovierailukiertueensa maanantaina Indonesiasta. Halonen ja Arajärvi vierailevat kiertueensa aikana myös Singaporessa ja Vietnamissa.

Presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi ovat saaneet osakseen kukkuramitalla aasialaista vieraanvaraisuutta. Presidenttipari sai Indonesiassa samanlaisen tervetuliaislahjan kuin Halosen edeltäjä Martti Ahtisaari omalla vierailullaan 13 vuotta aiemmin: suuret muotokuvat pääkaupunki Jakartan katukuvaan.

Vilkkaaseen risteykseen pystytetyssä näyttävässä maalauskokonaisuudessa Halonen ja Arajärvi poseeraavat yhdessä Indonesian nykyisen presidenttiparin kanssa.

Paikallista väkeä tällaiset huomionosoitukset eivät hätkäytä, sillä kyse on maan tavasta ja perinteestä. Ahtisaaren kumppanina potretissa oli hiljattain kuollut maan silloinen johtaja Suharto, joka ei mitenkään kainostellut ja säästellyt muotokuviensa julkaisussa ja niissä esiintymisessä.

Presidenttipari joukkoineen saapui tukahduttavan trooppiseen Jakartaan lauantaina illansuussa pitkän lentomatkan päätteeksi. Välissä oli vain parin tunnin tauko Bangkokin lentoasemalla, jossa presidentti vaihtoi Finnairin reittikoneesta paikalliseen tilauskoneeseen ja jatkoi seurueineen eteenpäin.

Maasta toiseen

Indonesia on presidentti Halosen viikon kestävän Kaakkois-Aasian valtiovierailukiertueen ensimmäinen etappi. Maan poliittisen johdon kanssa käytäneen keskusteluja muun muassa ilmastonmuutoksesta ja sen vaatimista toimista, Acehin kehityksestä ja Itä-Timorin tilanteesta.

Indonesian-vierailu päättyy tiistaina Banda Acehiin, jossa keskustellaan paikallisen kuvernöörin ja naisjärjestöjen edustajien kanssa ja tutustutaan tsunamituhoihin ja jälleenrakennukseen. Sieltä kiertue jatkuu Singaporeen ja Vietnamiin.

Matkaseuranaan presidentillä on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ja EK:n puheenjohtajan Antti Herlinin vetämä liikemiesvaltuuskunta, jonka kokoonpano vaihtelee hieman maasta toiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat