Halosen aikeet selvinnevät viimeistään alkusyksystä

Sosialidemokraatit ovat siirtäneet presidenttiehdokkaansa valinnan loka- marraskuuhun. Presidentti Halosen ilmoitusta omista aikeistaan puolue odottaa joskus ensi kesänä - viimeistään syyskuussa.

Presidentti Tarja Halonen joutunee puolueaikataulujen puolesta ilmoittamaan viimeistään loppukesästä tai alkusyksystä, lähteekö hän tavoittelemaan toista kautta presidenttinä. Sosialidemokraattisen puolueen puolelta ilmoittautumisen takaraja riippuu SDP:n puolueosastoille presidentinvaalien ehdokasasetteluun annettavasta määräajasta. Takarajaksi on SDP:n puoluetoimistossa hahmoteltu kesäkuun tai elokuun loppua.

SDP on siirtämässä presidenttiehdokkaan valintamuodollisuudet kesän puoluekokouksen yli syksyyn loka-marraskuulle. Virallisesti aikataulusta päätetään maaliskuun puoluevaltuustossa, mutta puolueen päämajasta vahvistetaan, että tällaista esitystä on valtuustolle kaavailtu.

SDP:n poliittisen osaston päällikön Vesa Maurialan mukaan puoluejohto keskustelee vaaleihin valmistautumisesta Halosen ja piirijärjestöjen puheenjohtajien kanssa vielä ennen maaliskuista puoluevaltuuston kokousta. Maurialan mukaan presidenttikysymyksen siirtoa syksyyn puoltaa se, että keskusta asettaa oman ehdokkaansa lokakuun lopulla ja kokoomus vasta marraskuun puolella. Hän tulkitsee kaavaillun aikataulun jättävän presidentille myös viranhoidon kannalta enemmän pelivaraa katsoa, milloin hän ilmoittaa päätöksestään.

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma sanoi Ylen radiouutisissa pitävänsä syyskuuta takarajana Halosen ilmoittautumiselle. Hän toivoi kuitenkin, että presidentin ilmoitus ei jäisi aivan viime tinkaan.

Ei vielä varmuutta

Presidenttiasian siirtämisestä syysmyöhään ei voi Maurialan mukaan kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että puolueella olisi jo varmuus Halosen lähdöstä ehdolle, vaikka ulospäin siltä näyttääkin. Mauriala huomauttaa, että puolue on selkeästi toivonut, että laajaa kansansuosiota nauttiva Halonen olisi ehdokkaana.

Presidentiltä itseltään ei asiaa ole hänen tietääkseen kysytty, eikä siten saatu mitään vastauksiakaan. Halonen on julkisesti kertonut päätöksensä jo kypsyneen, muttei ole valottanut sen julkistamisen aikataulua. Mikäli ehdokkaita vastoin odotuksia ilmaantuisi useampia kuin yksi, jouduttaisiin puolueen sääntöjen mukaisesti järjestämään jäsenäänestys eli esivaali, jonka ehtisi Maurialan mukaan käydä vielä viime tingassakin eli syyskuun aikana. Jos ehdokasasetteluaikaa annettaisiin kesäkuun loppuun, puolueväki äänestäisi ehdokkaastaan kesällä.

Puheenjohtajavalinta ensin

Presidenttiasian myöhäistämisellä ei Maurialan mukaan ole mitään tekemistä puolueen puheenjohtajavalinnan kanssa. SDP:lle valitaan kesäkuussa Jyväskylän puoluekokouksessa puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, eikä paikan tavoittelijaksi ole vielä ilmoittautunut ketään.

Puolueen puheenjohtajakysymys siirtää kuitenkin presidenttiehdokasasiat joksikin aikaa sivummalle viimeistään loppukeväästä, ja pelin avaussiirrot saattavat jäädä muiden puolueiden ja ehdokkaiden tehtäviksi.

Keskustan presidenttiehdokkaaksi odotettu pääministeri Matti Vanhanen on luvannut kertoa päätöksensä kevään aikana.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen käy puolestaan neuvotteluja eritoten Euroopan investointipankin varapääjohtajan Sauli Niinistön kanssa saadakseen tämän puolueensa ehdokkaaksi.

(MTV3-STT)

Demarien presidenttiehdokasvalinta siirtyy myöhäissyksyyn.

(Kymmenen uutiset 12.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat