Haloselle virtaa onnitteluja maailmalta

Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja, liittokansleri Gerhard Schröder pitää onnittelusähkeessään Tarja Halosen vaalivoittoa ilmauksena tahdosta jatkaa Suomen yhdentämistä Eurooppaan ja siten vaalia maan pitkän aikavälin etuja sosiaalidemokratian kautta.

Schroder, Gerhard


Halosen voitto ja valinta Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi on "rohkaiseva tuenilmaus niille monille Euroopan naisille, jotka valtion, talouselämän ja yhteiskunnan palveluksessa vastaavat yhteisestä hyvästä eri asemissa ja eri tehtävissä, Schröder sanoo.

Ruotsin pääministeri Göran Persson ehätti yöllä ensimmäisenä maailman johtajista onnittelemaan Tarja Halosta presidentin vaalien voitosta. Persson onnitteli sähkeessään Halosta lämpimästi valinnan johdosta.

Perssonin mukaan sekä Halonen että hänen kilpakumppaninsa Esko Aho ansaitsevat kaiken kunnioituksen tavasta, jolla vaalitaistelu vietiin läpi. Korkea vaaliosanotto on Suomen kansan selvä todistus siitä, että äänestäjät katsoivat voivansa valita kahden arvoisan ehdokkaan välillä, Ruotsin pääministeri sanoi. Persson toivoi hyvän yhteistyön Ruotsin ja Suomen välillä jatkuvan myös presidentti Halosen kaudella

Myös Viron presidentti Lennart Meri on ehättänyt onnittelemaan Tarja Halosta presidentin vaalien voitosta. Meren mukaan Suomea ja Viroa yhdistävät Halosen kaudella sukulaisuuden lisäksi mm. yhteiset arvot Euroopan unionissa. Presidentti Meri arveli, että maiden suhteilla on edessään historian kiihkein kehitysvaihe.

Meri lupasi myös, että Viro tulee olemaan Suomelle uskollinen liittolainen pohjoisen ulottuvuuden kehittämisessä ja Itämeren muokkaamisessa Euroopan unionin sisämereksi.

Norjan ulkoministeri Knut Vollebäkin mielestä on "hyvin mukavaa", että Tarja Halonen valittiin Suomen presidentiksi. Vollebäk luonnehtii Halosta hyvin kokeneeksi ja taitavaksi poliitikoksi, joka osaa erittäin hyvin käsitellä sekä sisä- että ulkopoliittisia aiheita.

-Halosella on kokemusta myös Euroopan neuvostosta ja Suomi on hänessä saanut pystyvän presidentin, sanoo Vollebäk.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat