Halonenkin hätkähti Korhosen potkuista

Presidentti Tarja Halonen kertoo hätkähtäneensä lukiessaan Johanna Korhosen potkuista Lapin Kansan päätoimittajan paikalta. Hän pitää myönteisenä sitä, että asiasta on noussut laaja julkinen keskustelu.

Halosen mukaan työnantajan velvollisuus on mahdollisessa oikeudenkäynnissä todistaa, että on olemassa sellainen erityinen syy, jonka vuoksi seksuaalista suuntautumista tai puolison poliittista aktiivisuutta voidaan pitää työsuhteen purkamisen perusteena.

Halonen vastasi Korhoseen liittyvään kysymykseen maakuntamatkansa yhteydessä Tampereella.

Halonen: Rypäleasekielto vaikuttaa Suomeen joka tapauksessa

Halonen kommentoi Tampereella myös rypäleasekieltoa. Hänen mukaansa rypäleaseet kieltävä kansainvälinen sopimus vaikuttaa Suomeen riippumatta siitä, allekirjoittaako Suomi sen vai ei.

Halosen mukaan rypäleasekielto voi johtaa siihen, että näitä aseita ei enää myydä maailmalla samaan tapaan kuin tähän asti.

- Osa niistäkin valtioista, jotka eivät mene sopimukseen mukaan, todennäköisesti ilmoittaa, ettei enää myy niitä, ennakoi Halonen.

Hän muistuttaa, että jalkaväkimiinojenkin kieltosopimus on vaikuttanut Suomeen, vaikka Suomi ei ole sitä allekirjoittanut.

"Aika vaikea yhtälö"

Halonen ei kuitenkaan ottanut kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä sopimukseen vai ei, vaan totesi keskustelevansa asiasta hallituksen kanssa.

- Ei tämä ole mahdoton yhtälö, mutta on tämä aika vaikea yhtälö, sanoi Halonen.

Halosen mukaan Suomen uskottavasta puolustuksesta tulee pitää kiinni. Hän korosti ulkopolitiikan ja kriisinhallintatyön merkitystä Suomen kansainvälisen aseman rakentamisessa.

Rypäleaseet kieltävä sopimus on määrä allekirjoittaa Oslossa joulukuussa. Suomi oli mukana sopimuksen sisällöstä neuvoteltaessa, mutta päätöstä sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä ei ole vielä tehty.

Suurimmat rypäleaseiden käyttäjämaat, kuten Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, eivät aio liittyä sopimukseen. Sopimuksen arvioidaankin kattavan vain noin 30 prosenttia maailman rypäleaseista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat