Halonen: Yritykset, muistakaa kotimaa!

Tasavallan presidentti Tarja Halonen toivoo suomalaisyritysten muistavan kansainvälisissä toimissaan myös kotimaansa edun.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n liittokokouksessa puhunut Halonen sanoi, että kansallinen yhteisymmärrys ei ole nyt muotia ja toivoikin sitä retrona takaisin.

- Pitäisi löytyä yhteinen intressi, jolla nähdään, mitä pitäisi tehdä. Ei vain koota omia rahoja ja häivytä jonnekin muualle, vaan uskalletaan pysyä myöskin kotimaassa rakentamassa sitä uutta kasvua.

Tilaisuuden keskustelijat arvioivat suomalaisten kadottaneen vanhan hyvän konsensuksen, sen yhteisymmärryksen, jolla viime vuosikymmenet on rakennettu maan taloudellista kasvua.

- Tällä hetkellä suomalaisessa työmarkkinakentässä käsikirjoitus on hieman hukassa työmarkkinakeskusjärjestöjen välillä ja liittojen välillä, eikä hyvää käsikirjoitusta ole edes poliittisen päättäjän ja työmarkkinaosapuolten välillä. Mitä pitäisi tehdä, jotta isänmaa pelastetaan, kysyi kokouksessa liiton puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

Jo yhdeksän vuotta toimihenkilökeskusjärjestöä johtanut Mäenpää valittiin tänään yksimielisesti jatkamaan edelleen tehtävässään.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 5.11.2009)

Lue myös:

    Uusimmat