Halonen YK:ssa: Suomi korostaa ihmisoikeuksia

Ulkoministeri Tarja Halosen (sd.) mukaan ihmisoikeuksien edistäminen on olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Halonen esitteli Suomen linjaa tänään YK:n yleiskokouksen yleiskeskustelussa New Yorkissa.

Halosen korosti, että ihmisoikeuksien puolustaminen on keskeisellä sijalla suomalaisessa yhteiskunnassa ja näin ollen myös maan ulkopolitiikassa.

-Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle yksilölle, huolimatta kulttuurisista tai poliittisista eroista, tähdensi Halonen.

Hänen mukaansa YK:lla on korvaamaton merkitys paitsi ihmisoikeuksien edistämisessä myös muiden maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa.

-Missä muualla voitaisiin ratkaista köyhyyden ja ympäristöongelmien kaltaisia koko maailmaa koskettavia kysymyksiä, Suomen puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa pitänyt Halonen kysyi.

Hän totesi YK:n uudistamisen olevan välttämätöntä, jotta järjestö kykenee selviytymään haasteistaan eikä ajaudu sivuraiteelle kansainvälisessä politiikassa.

Suomi tukee Halosen mukaan pääsihteeri Kofi Annanin uudistusohjelmaa ja toivoo, että ohjelma hyväksytään kokonaisuudessaan YK:n syysistuntokauden aikana.

Halonen toi esiin myös YK:n rahoitusongelmien ratkaisemisen välttämättömyyden.
Puheessaan ulkoministeri Halonen viittasi moniin maailman kriisipesäkkeisiin ja korosti, että YK:n on parannettava toimintakykyään kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamistoiminnassa. Suomi on Halosen mukaan valmis tukemaan nopean toimintayksikön perustamista YK-sihteeristön rauhanturvaosastolle.

Henkilömiinakysymyksen osalta Halonen toisti New Yorkissa Suomen kannan, jonka mukaan Suomi kannattaa täydellisen, maailmanlaajuisen ja tehokkaan kieltosopimuksen laatimista Geneven aseriisuntakonferenssin puitteissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat