Halonen vastustaa aikataulun asettamista EU:n laajentumiselle

Ulkoministeri Tarja Halonen on torjunut Lontoossa EU:n komission uuden puheenjohtajan Romano Prodin esityksen, jonka mukaan unioni asettaisi joulukuussa aikataulun parhaiten edistyneiden maiden pääsylle EU:n jäseniksi.

Halosen mukaan ei ole realistista asettaa tällaista aikataulua, kun edistyneimmälläkin ehdokkailla on vaikeimmat kysymykset neuvottelematta eivätkä ne vielä ole yhdenmukaistaneet lakejaan EU:n lainsäädäntöön.

Halonen puhui tänään Britannian johtavassa ulkopoliittisessa instituutissa RIIA:ssa. Romano Prodi sanoi tiistaina EU:n parlamentin istunnossa Strasbourgissa, että määräajan asettamista hakijamaille on vakavasti harkittava Helsingin huippukokouksessa joulukuussa.

Halonen totesi tänään, että hän on kehottanut hakijamaita asettamaan oman aikataulunsa lainsäädäntönsä saattamiseen EU-tasolle. Tähän asti hakijamaat ovat pikemminkin antaneet lupauksia EU-lakien toimeenpanosta kuin todella toimeenpanneet niitä, hän sanoi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat