Halonen vastaa kritiikkiin

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ei anna periksi ulkopolitiikan arvostelijoille.

Suomen ulkopolitiikkaa on viime aikoina arvosteltu ankarasti. Arvostelua on tullut tutkijoilta, virkamiehiltä ja poliitikoilta. Halonen muistuttaa että uudessa perustuslaissa presidentistä haluttiin nimenomaan keskustelun virittäjä.

-Olen sitä mieltä että jos puhutaan keskustelun puolesta, että pitäisi voida esiintyä niin toivon, että se koskee myöskin presidenttiä, Halonen sanoo.

Halonen ei usko että hän ja pääministeri Matti Vanhanen olisivat eri linjoilla globalisaatiosta. He puhuvat vain eri kantilta. -Yhteistyö on hyvin sovittu pääministerin kanssa ja minun mielestäni yhteistyö on toiminut hyvin, toteaa Halonen.

Presidentti oli tänään maakuntamatkalla Espoossa.

Halonen kehottaa varovaisuuteen kriisinhallinnan mandaattikysymyksissä

Presidentti Tarja Halonen ei halua ottaa suoraan kantaa siihen, miten rauhanturvalakia tulee uudistaa EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistumisen vuoksi. Halonen antoi kuitenkin ymmärtää YK:n mandaatista luopumiseen ja voimankäytön valtuutukseen liittyvien kysymysten vaativan hyvin tarkkaa harkintaa.

Presidentin mielestä pitää erotella muun muassa, mikä on YK:n mandaatti, mitä on voimankäyttö ja ollaanko siihen valmiita esimerkiksi omaisuuden puolustamiseksi. Halosen mukaan on myös otettava huomioon, minkä vuoksi YK:n mandaatti joltakin operaatiolta puuttuu, eli onko kysymyksessä esimerkiksi tilanne, jossa kolmatta osapuolta ei haluta paikalle.

Näiltä osin pitää presidentin mielestä olla hyvin harkitsevia, koska kyse on vaarallisista tilanteista ja oman maankin puolustukseen liittyvistä kysymyksistä.

-Me olemme edenneet päättäväisesti, mutta varovaisesti, presidentti katsoi. Halonen muistutti, että rauhanturvalain uudistustarve harkitaan valtioneuvoston ulko-ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan asettamassa työryhmässä. Hän sanoi panneensa merkille, että jotkut kansanedustajat ja hallituksen jäsenetkin ovat ottaneet aktiivisesti kantaa siihen, mitä laille pitäisi tehdä.

Vanhanen: Halosen Irak-puhe ei ristiriidassa

Pääministeri Matti Vanhanen on sitä mieltä, että presidentti Tarja Halosen YK:ssa pitämä Irak-puhe ei poikennut hallituksen kannasta. Pääministeri vastasi tänään perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin kirjalliseen eduskuntakyselyyn.

Siinä vaadittiin selvitystä siitä, hyväksyttiinkö Halosen puhe perustuslain edellyttämällä tavalla.

Turvallisuusneuvostossa pitämässään puheessaan Halonen tuomitsi hyökkäykseen Irakiin laittomaksi.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 25.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat