Halonen: Vanhasen asemalla turha spekuloida

Presidentti Tarja Halonen on huolissaan vaalirahasotkun vaikutuksesta hallituksen kykyyn hoitaa talouskriisiä. Hän kommentoi asiaa YK:n yleiskokouksesta New Yorkista. Halonen on keskustellut Yhdysvalloissa myös vierailevan pääministeri Matti Vanhasen kanssa tilanteesta. Halonen on huolissaan siitä, että vaalirahakohu haittaa hallituksen toimintaa.

- Hallituksella on haastava tilanne talouskriisin kanssa, Halonen muistutti.

Hän sanoo seuranneensa kiivaana vellovaa vaalirahakeskustelua noin viikon kestäneen Yhdysvaltain-matkansa aikana. Hän on myös keskustellut tilanteesta pariin otteeseen pääministerin kanssa.

Halonen ei kuitenkaan suostu sanomaan, miten hän vastaisi, jos Vanhanen pyytäisi eroa.

- En aio spekuloida sillä, mitä sanoisin, sillä hän ei aio kysyä sitä.

Vaatimukset mahdollisista uusista vaaleista kuitenkin mietityttävät presidenttiä.

- Ennenaikaisten vaalien määrääminen on tarkoitettu erittäin poikkeavia tilanteita varten, hän muistutti tiedotustilaisuudessaan.

"Kohu oli vältettävissä"

Halonen kuitenkin painotti, että koko kohu olisi voitu välttää.

- Kaikista asioista mitä on tullut esiin voisi sanoa, etteikö niitä olisi voinut hyvällä laskutaidolla jo ennenkin huomata.

Halosen mukaan tilanne oli varsin selkeä, jos vertasi vaalirahailmoituksia ja mediassa olleiden ilmoitusten määrää.

Toisaalta Halonen uskoo, että jupakka voi kohentaa mahdollisuuksia todelliseen vaalirahoitusuudistukseen.

Lounas Clintonin kanssa

YK:n yleiskokouksessa vieraileva presidentti Halonen kiirehti tiedotustilaisuudesta Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin lounaalle. Tämä maailman naispuolisten huippujohtajien yhteinen lounas on presidentin mukaan erittäin miellyttävä perinne.

Halosen oli määrä pitää Suomen YK-puheenvuoro varhain huomenna Suomen aikaa. Samaan aikaan ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on saanut kunnian toimia koko YK:n yleiskokouksen puheenjohtajana.

Katso Päivi Sinisalon raportti New Yorkista

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat