Halonen vaalikiertueelle

Presidenttiehdokas Tarja Halonen aloitti tänään varsinaisen vaalikiertueensa Varsinais-Suomesta. Päivän kahdeksassa tilaisuudessa hän kertoi olevansa presidenttinä ulkopoliittisesti aktiivinen ja sisäpolitiikassa "sosiaalitäti", joka rakentaa suomalaista yhteiskuntaa oikeudenmukaisesti. Halonen sanoi Turussa, että presidentin valitseminen suoralla kansanvaalilla on positiivinen asia, joka tarkoittaa myös presidenttiehdokkaan suoraa keskustelua ihmisten kanssa. Tosin kansalaisten kannanotot ovat tänään olleet yleensä onnen- ja tsemppitoivotuksia. Lisäksi ihmiset ovat toki muistuttaneet, että työni ulkoministerinä on hyvin hoidettu homma. Olen myös vanha sosiaalitäti, joten sosiaalinen oikeudenmukaisuus on noussut keskusteluissa esille. Ihmiset toivovat, että tulevaisuudessa Suomessa huolehdittaisiin lapsista ja vanhuksista sekä tehtäisiin työtä työllisyyden puolesta.

Euroopan vakaus on Suomen etu

Halonen sanoi Turussa, että Euroopan vakauden kasvu on myös Suomen kansallinen etu. Laajentuminen kasvattaa sisämarkkinoita ja luo lisää mahdollisuuksia viennille ja parantaa siten työllisyyttämme. Halosen mukaan laajentumiseen pelätään liittyvän myös ongelmia, joista jotkut ovat aiheellisia, toiset eivät. Kansalaisten pelko verorasituksen noususta, huoli alipalkatun työvoiman tulosta Suomeen tai maatalouselinkeinon tulevaisuudesta eivät saa jäädä päättäjiltä huomiotta, muistutti Halonen. Hänen mukaansa Suomen kansainvälispoliittinen asema on nyt vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Asemamme on tunnustettu ja vakaa. Meitä ei uhkaa kukaan eikä kenenkään tarvitse tuntea uhkaa meidän taholtamme. Olemme omalla toiminnallamme lisänneet vakautta Pohjolassa ja koko Euroopassa, arvioi Halonen.

Gallupit antavat hyvän mielen

Halonen oli selvästi mielissään viimeisistä mielipidemittauksien tuloksista. Ne antavat meidän kampanjallemme erittäin hyvän lähtölaukauksen. Omasta ja muiden kannatuskäyristä näkee kyllä selvästi, että erittäin isot muutokset puoleen ja toiseen näyttävät olevan mahdollisia. Kuitenkin on koko ajan muistettava, että vaalipäivä se vasta tuloksen ratkaisee. Halosen vaalikiertue jatkuu huomenna Porissa ja Raumalla.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat