Halonen tapasi Kiinan presidentin

Asem-huippukokoukseen Pekingiin matkustanut presidentti Tarja Halonen tapasi tänään Kiinan presidentin Hu Jintaon. Tapaamisessa keskusteltiin Halosen mukaan mm. koko maailman taloutta ravistelevasta finanssikriisistä sekä ympäristökysymyksistä.

Euroopan ja Aasian maiden johtajat ovat kokoontuneet Kiinaan huomenna alkavaan EU:n ja Aasian maiden Asem-huippukokoukseen. Myös itse huippukokous keskittyy maailmalla vellovaan talouskriisiin. EU:n mukaan myös muun muassa ihmisoikeudet ja ympäristökysymykset ovat tapaamisen asialistalla.

EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso muistutti tapaamisen alla, että myös Aasiaa tarvitaan talkoisiin uusien vakaampien rahoitusjärjestelyjen luomisessa. Erityisesti hän osoitti sanansa nouseville talousmahdeille Kiinalle ja Intialle.

- Me uimme yhdessä - tai uppoamme yhdessä, Barroso ennusti.

Talouden epävakauden kannalta 27 Euroopan ja 16 Aasian maan huippukokous ei olisi voinut sattua osuvampaan aikaan. Maiden yhteenlaskettu kansantuote vastaa noin 60 prosenttia koko maailman bkt:stä.

Barroso ehätti kuitenkin lupaamaan, ettei muiden teemojen anneta jäädä talouden ajankohtaisten asioiden jalkoihin.

- Taistelu ilmastonmuutosta vastaan on yhtä tärkeään nyt kuin ennen finanssikriisiäkin, hän vakuutti.

Kahdenvälistä diplomatiaa

Joka toinen vuosi järjestettävässä huippukokouksessa ei ole perinteisesti tehty sitovia päätöksiä, eikä niitä liene luvassa nytkään.

EU-puheenjohtajamaan Ranskan Pekingin-suurlähettiläs Herve Ladous kuvailikin kokouksen parhaaksi tulokseksi yksituumaista viestiä, jossa vakuutetaan luottamusta ja tahtoa finanssikriisin voittamiseen.

EU:n ja Aasian johtajien yhteiskeskusteluja tärkeämpiä Asemissa saattavatkin monesti olla eri valtionpäämiehien kahdenväliset tapaamiset. Näin esimerkiksi rajakiistaan ajautuneiden Thaimaan ja Kambodzhan johtajat voivat päästä pohtimaan maidensa ongelmia kasvotusten.

Ensimmäinen Asem-kokous järjestettiin vuonna 1996. Uusina jäseninä tämän vuoden kokoukseen osallistuvat Intia, Pakistan ja Mongolia.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat