Halonen puolusti hyvinvointiyhteiskuntaa Savossa

Presidenttiehdokas Tarja Halonen puolusti voimakkaasti pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa Savon-vierailullaan tänään.

Halonen

-Minusta hyvinvointiyhteiskunta on meidän valttimme ja menestymme kansainvälisessä kilpailussa juuri sen ansiosta, Halonen sanoi yleisötilaisuudessa Kuopiossa.

Halonen korosti julkisten palvelujen merkitystä. Hän palautti kuuntelijoiden mieleen, että Suomi selvisi lamavuosista juuri hyvinvointiyhteiskunnan avulla. Halosen mukaan myös hyvinä aikoina tarvitaan palveluja.

-Ne eivät ole vakuutus ainoastaan pahoja päiviä varten, hän huomautti. Ulkopolitiikassa Halonen ilmoittautui nykylinjan kannattajaksi. Hän toisti aiemman kantansa siitä, ettei Suomella ole tarvetta liittyä minkään sotilasliiton jäseneksi.

Halosen Savon-vierailu koostui lähinnä kansalaistapaamisista, joita oli Kuopion ohella Varkaudessa. Kuopiossa ehdokas tutustui myös työttömien toimintakeskukseen ja tapasi alueen työttömiä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat