Halonen: Poliittista jyrkkyyttä ei toivoisi Suomeen

Kulunut vuosi on ollut värikkäitä poliittisia tapahtumia täynnä. On ollut Wikileaks-vuotoja, perussuomalaisten nousua, homokysymyksiä ja talouskriisiä. Päällimmäisenä vuodesta 2010 Tasavallan presidentille Tarja Haloselle on jäänyt mieleen talouskriisi ja ympäristökatastrofit.

- Usein muutokset ovat myös sellaisia, joita ei toivota. Talouskriisit, erilaiset katastrofit maailmalla ja myös sellainen poliittinen jyrkkyys ovat muutoksia, joita ei toivoisi. Toivon ja uskon kuitenkin, että poliittiset toimijat ovat keskustelun tosissaan. Heillä on varmasti omat vastauksensa, ja nyt kun on vaalit tulossa, heidän pitäisi kertoa vastauksensa tarkemmin, eikä vain todeta, että palataan niihin vaalien jälkeen.

- Toivoisin, että ihmiset olisivat avarakatseisia, kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Toivoisin myös, että ihmiset olisivat erittäin sitkeitä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävien tulevaisuuden suunnitelmien puolesta, Halonen sanoo.

Myös Linnan juhlien teemana on tänä vuonna kestävä kehitys ja yhteiskunnan oikeudenmukaisuus. Halosen mukaan juhlien lisäksi nämä teemat näkyvät myös presidenttiparin työssä ja arjessa. Halonen toimii toisena puheenjohtajana YK:n kestävän kehityksen korkean tason paneelissa.

- Meidän tavoitteenamme on noin vuodessa tehdä ehdotuksia siitä, millä tavalla voisimme yhdistää ekologisesti kestävän, taloudellisesti tuottavan ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen maailman. Tämä ei ole mikään ihan pieni tehtävä. Myös suomalaisten on tärkeää tuntea asuvansa puhtaassa ja oikeudenmukaisessa ja vauraalta tuntuvassa maassa, Halonen sanoo.

- Ekologisuus näkyy myös kotonamme. Jos puhutaan jokapäiväisestä toiminnasta, niin kyllä jätteet kiertävät ja energiaa pyrimme säästämään, tosin vanha talo ei ole siinä parhaita mahdollisia, jatkaa tohtori Pentti Arajärvi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat