Halonen markkinoi Suomea YK:n turvallisuusneuvostoon

Presidentti Tarja Halonen keskusteli YK:n pääsihteerin kanssa ilmastokysymyksistä ja sivusi myös Suomen pyrkimystä päästä turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi.

Yhdysvalloissa New Yorkissa vieraileva presidentti Tarja Halonen on tavannut YK:n pääsihteeri Ban Ki Moonin.

Halonen korosti tapaamisessa, että Suomi olisi hyvä ehdokas YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi vuosiksi 2013-2015.

- Me olemme pieni, mutta mielenkiintoinen maa, mainosti Halonen tapaamisen jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

- Me elämme, kuten opetamme, hän muistutti ja painotti Suomen kilpailukykyä, hyvinvointiyhteiskuntaa ja tasa-arvoa.

Halonen muistutti myös siitä, että perinteisesti vaihtuvien jäsenmaiden joukossa on ollut yksi pohjoismaa.

Presidentti ei kantanut kovin suurta huolta siitä, että Venäjän ulkopolitiikan yhteydessä on moneen otteeseen noussut esille käsite "kylmä sota".

- Venäjä haluaa tulla otetuksi enemmän huomioon, mietti hän ja sanoi, että Venäjä haluaa näyttää, ettei se ole heikko.

Viron ja Venäjän viimeaikaiset ongelmat Halonen kuittasi viittaamalla siihen, että nyt esille on noussut sellaisia asioita, jotka ovat olleet jäädytettyinä kuusikymmentä vuotta, ja alkavat nyt sulaa.

Ilmastonmuutos pääosassa

Kyseessä oli Halosen ja Ban Ki-Moonin ensimmäinen virallinen YK-tapaaminen, epävirallisesti he ovat tavanneet useita kertoja. Keskustelun pääosan pääsihteerin kanssa veivät ilmastonmuutoskysymykset.

Halosen mukaan YK:n pitäisi olla se foorumi, joka ajaisi muutosta eteenpäin. Hänen mukaansa nyt olisi myös korkea aika unohtaa nokittelu siitä, ketkä ovat mukana Kioton sopimuksessa ja ketkä eivät. Hän uskoo, että Yhdysvallat on nyt valmis tekemään töitä kasvihuonekaasujen kuriin saamiseksi.

- Pitäisi avata ovia, ei aina muistella menneitä. Pitäisi löytää eri teitä, löytää uusia mahdollisuuksia, hän sanoi ja muistutti siitä, että nousevien teollisuusmaiden, kuten Intian ja Kiinan mukaan saanti ilmastotalkoisiin on yhä tärkeää, kuin Yhdysvaltain mukaantulo.

Halonen kiittelikin Yhdysvaltojen osavaltioiden omia aloitteita ja toimia ilmansaasteiden rajoittamiseksi.

- Uskon, että asennemuutos on alkanut, Halonen huomautti.

Yhdysvaltojen ilmastonsuojelun edelläkävijältä, Kalifornian kuvernööriltä Arnold Schwarzeneggeriltä olikin tullut Haloselle vierailukutsu, mutta sinne ei tällä matkalle ehditty.

Tänään Halonen osallistuu The American Scandinavian Foundation -säätiön vuosijuhlaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat