Halonen maakuntamatkalla Tampereella

Presidentti Tarja Halonen aloitti tänään kaksipäiväisen maakuntavierailun Tampereelle ja Ylöjärvelle. Tiedotustilaisuudessa Halonen kommentoi Jäätteenmäen ja Mannisen oikeudenkäyntiä varsin pidättyväisesti.

Presidentti Tarja Halonen kommentoi tänään Jäätteenmäen ja Mannisen oikeudenkäyntiä varsin pidättyväisesti.

-Oikeusvaltion hyvä puoli on se, että ihmiset saavat oikeutta. Usein huono puoli on se, että se kestää aika kauan. Se, että tapaus nyt siirtyy tuomioistuinkäsittelyyn, on varmaan kaikille tervetullutta.

Oikeudenkäynnin televisiointiin Halonen ilmaisi suhtautuvansa varauksellisesti.

-Se oli hieman yllättävä ratkaisu. Yleistyessään sellainen saattaa tuoda avoimuuden lisäksi myös sivuvaikutuksia, sanoi Halonen.

Halosen maakuntamatkan ohjelmaan kuului lounastapaaminen Tampereen kaupungin johtohenkilöiden kanssa, tutustuminen museokeskus Vapriikkiin sekä vierailu Tampereen yliopistossa ja Rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksessa Taprissa.

Huomenna Halonen tutustuu Puolustuvoimien teknilliseen tutkimuslaitokseen Ylöjärvellä ja teknologiakeskus Hermiaan Tampereen Hervannassa. Presidentti käy myös Hervannan kansainvälisessä naisten tapaamispaikassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat