Halonen: Kosovon pommitusten jatkuminen huolestuttaa

Suomi on ulkoministeri Tarja Halosen mukaan huolissaan siitä, että Naton ilmaiskut Jugoslaviassa ovat venyneet eikä Kosovon-kriisiin ole näkyvissä poliittista ratkaisua.

Halonen sanoi tänään Helsingissä, että pommitusten pitkä kesto heijastuu varmasti myös mahdollisen rauhansopimuksen luonteeseen.
-Suomi on ollut huolissaan. Olisimme toivoneet, että poliittinen ratkaisu olisi jo näkynyt. Samalla haluan kuitenkin painottaa, ettei minulla kyllä ole parempiakaan eväitä kriisin ratkaisemiseen, Halonen sanoi.

Naton pommitukset ovat jatkuneet viikkoja ja iskuja on laajennettu täysin sotilaallisista kohteista koskemaan myös Jugoslavian talouden perusrakenteita. Halonen muistutti, ettei iskuilla ole kuitenkaan saatu aikaan toivottua poliittista vaikutusta.

-Nyt vähän kysellään, että mitä tapahtuu, jos ei tämä infrastruktuuriin kohdistuva pommitusten toinen vaihekaan tehoa, Halonen sanoi.
Ulkoministeri muistutti, että EU on alun perin ollut ajamassa Kosovoon nimenomaan poliittista ratkaisua, jota voidaan tukea sotilaallisesti.

-Mahdollisen tulevan rauhansopimuksen kannalta ei ole samantekevää, onko kyseessä poliittinen ratkaisu, jota tuetaan sotilaallisesti vai sotilaallinen ratkaisu, josta voidaan vetää poliittisia johtopäätöksiä, Halonen sanoi.

-Minä toivon, että amerikkalaisten lentäjien vapauttaminen viikonloppuna ei ollut vain temppu mediaa varten, vaan klassinen yritys vauhdittaa neuvotteluratkaisuun pääsemistä merkittävällä hyväntahdon eleellä, hän lisäsi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat