Halonen: Ihmisoikeuksien edistäminen suurten haasteiden edessä

Presidentti Tarja Halonen mukaan YK:ssa on edelleen havaittavissa haluttomuutta edetä keskeisissä ihmisoikeuskysymyksissä ja painetta olla hyväksymättä jo tehtyjä sitoumuksia.

Presidentti Tarja Halonen myöntää, että ihmisoikeuksien edistäminen on nykyisin varsin suurten haasteiden edessä. Hän harmitteli Amnesty Internationalin Suomen osaston vuosikokouksessa pitämässään puheessa, että monenkeskinen sopimustoiminta ei saa kaikkien valtioiden hyväksyntää.

Halonen huomautti, että edelleen YK:ssa on alan asiantuntijoiden mukaan havaittavissa haluttomuutta edetä keskeisissä ihmisoikeuskysymyksissä ja painetta olla hyväksymättä jo tehtyjä sitoumuksia. Näitä ovat esimerkiksi naisten oikeuksien Pekingin-maailmankonferenssin tulokset.

Samoin koko ihmisoikeuksien valvontajärjestelmään kohdistuu hyvinkin voimakasta vastustusta. Halonen toi esiin etenkin terrorismin. Halonen muistutti Suomen korostavan, että terrorismin vastaisen taistelun tulee tapahtua kansainvälistä oikeutta, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta kunnioittaen.

Terrorismi on Halosen näkemyksen mukaan ihmisoikeuksien haasteena sekä välittömästi että valtioiden reaktioiden kautta. Hänen mielestään on perusteltua sanoa, että terrorismi loukkaa ihmisoikeuksia.

- Vastuu noista ihmisoikeusloukkauksista saattaa osittain olla valtiolla, joka laiminlyö väestönsä suojaamisen tai omilla toimillaan ruokkii terrorismia. Mutta on myös voitava sanoa, että myös terroristit loukkaavat uhriensa ihmisoikeuksia - olkoonkin, etteivät terroristiryhmät ole ihmisoikeussopimusten osapuoli, hän mainitsi. Juuri tämä on Halosen mielestä vakava haaste ihmisoikeustyölle.

- Kansainväliset mekanismit ihmisoikeuksien valvomiseksi on rakennettu valtioihin kohdistuvina. Vain ne ovat ihmisoikeussopimusten osapuolina, vain ne laativat määräaikaiskertomuksia ja vain niihin nähden voidaan tehdä ihmisoikeusvalituksia, Halonen sanoi.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen perussäännön voimaantulo on Halosen mielestä ihmiskunnan historiassa merkittävä askel oikeaan suuntaan. Se kuitenkin koskee vain varsin suppeaa joukkoa sellaisia ihmisoikeusloukkauksia, jotka samalla ovat perussäännössä tyhjentävästi lueteltuja kansainvälisiä rikoksia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat