Halonen: Ihminen sitä kuitenkin on

Tuleva presidentti Tarja Halonen lupaa pitää arvoistaan ja juuristaan kiinni myös uudessa tehtävässään.

Halonen-Tarja

Halonen sai innostuneen vastaanoton tänään Vasemmistonaisten juhlaseminaarissa Helsingissä. -Tiedän mistä olen kotoisin ja mitä olen kantanut mukanani, enkä halua sitä koskaan pestä pois. Halonen itse piti jalkansa maanpinnalla, vaikka tunnelma oli katossa.

-Ihminen sitä kuitenkin on. Älkää unohtako sitä, Halonen sanoi. Hän suhtautui luottavaisesti tulevaan tehtäväänsä ja totesi, että ennenkin on joutunut kasvamaan uusiin tehtäviin - kuten noustessaan oikeus-, sosiaali- ja terveys- tai ulkoministeriksi.

Puheessaan hän totesi, että vasemmistolaisilla naisilla on aina ollut paljon ennakkoluuloja voitettavana. Vasemmistoenemmistö on politiikassa harvinainen, mutta siitä huolimatta vähemmistön edustajat ovat usein ajan mittaan saaneet ajatuksiaan läpi. Joskus vain on ollut parempi olla korostamatta idean alkuperää. Halonen tuli verkoston kokoukseen monien vanhojen ystävien ja tuttujen pariin - uutta aikaa edusti vierellä kulkeva turvamies.

Villasukat lahjaksi

Halonen sai saapuessaan lahjaksi kahdet käsinkudotut villasukat Laina Niemiseltä, itselleen ja avopuoliso Pentti Arajärvelle.

-Kun minä ajattelin, että siellä Mäntyniemessä on varmaan kylmät lattiat, Nieminen perusteli. Kahvitauolla jatkui vaalikampanjan villitys. Nimikirjoitusten pyytäjät parveilivat Halosen ympärillä sankkana joukkona, ja kolmisatapäinen kokousväki innostui pariin kertaan hoilaamaan vaalivalvojaisista tuttua "Tarja Halonen"-laulua.

Vasemmistonaiset on vasemmistoliiton yhteydessä mutta ei sen jäsenjärjestönä toimiva verkosto, johon kuuluvat paitsi puolueen naisjäsenet myös kaikki verkoston Pippuri-lehden tilaajat.

Romantschukista Halosen lehdistöavustaja

Maria Romantschukista on tulossa Tarja Halosen lehdistöavustaja. Asian on vahvistanut tänään tuleva presidentti itse.

Romantschuk on toiminut Halosen avustajana vuosien -95 ja -97 välisenä aikana. Aiemmin Romatschuk on työskennellyt mm. Suomen Tukholman lähetystössä lehdistöneuvoksena. Halonen sanoi, että hänen kansliansa koko kokoonpanosta tiedotetaan myöhemmin.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat