Halonen: EU:n turvallisuusmerkitys kiistämätön

Ulkoministeri Tarja Halonen (sd.) pitää Euroopan unionin merkitystä turvallisuuden kannalta kiistattomana. Halosen mukaan EU on vakauttajana tärkeämpi pääasiassa turvallisuuden muissa kuin sotilaallisissa elementeissä.

-Tänä päivänä aivan kuten 1950-luvun alussa on harhaluuloa uskoa, että turvallisuus nojaisi yksinomaan sotilaalliseen voimaan, Halonen sanoi tänään Helsingissä järjestetyssä HVK-konferenssissa. Halonen kuitenkin korostaa, että EU ei ole ainoa Suomen turvallisuuteen vaikuttava tekijä.

-Yhteistyön syventäminen Euroopan neuvoston ja Etyj:n kanssa samoin kuin Naton tai WEU:n kanssa on osa unionin sisäisen kehittämisen kokonaissuunnitelmaa. Vahvistaessaan ja selkeyttäessään EU:n toimintakykyä HVK:lla on erittäin keskeinen asema Euroopan tulevaisuutta ajatellen, Halonen arvioi.

Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan pääkysymys on Halosen mukaan yhteistyön sisällöllinen syventäminen. -Meidän on onnistuttava useammin löytämään yhteinen tahto. Muutoin EU:sta tulee vain erilaisten kriisien maksumies eikä poliittinen vaikuttaja, Halonen toteaa. Yksi HVK:n keskeisiä tavoitteita ennen kesäkuun Amsterdamin huippukokousta on unionin päätöksentekotavan uudistaminen jo pelkästään mahdollisten uusien jäsenmaiden takia. Nykyiset jäsenet ovat kiistelleet paljon varsinkin päätöksenteon yksimielisyysvaatimuksista.

-Suomi on ollut valmis tarkastelemaan yksimielisyydestä joustamista muissa kuin turvallisuuden ja puolustuksen kysymyksissä. Haluamme tietysti säilyttää perinteisen veto-oikeuden ns. elintärkeissä kysymyksissä, Halonen toteaa. Suomen edustuston järjestämä HVK-konferenssi on osa Euroopan laajuista tiedotusohjelmaa, joka pohjustaa alueellisten seminaarien sarjaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat