Halonen avasi YK:n huippukokouksen

Suomen presidentti Tarja Halonen on tänään avannut virallisesti Yhdistyneiden kansakuntien ns. Millennium-huippukokouksen New Yorkissa.

Halonen istui salin edessä puheenjohtajakorokkeella pääsihteeri Kofi Annanin ja puheenjohtajakumppaninsa, Namibian presidentin Sam Nujoman kanssa. Halonen julisti kokouksen avatuksi, ja sen jälkeen vietettiin minuutin hiljainen hetki Länsi-Timorissa surmattujen YK:n työntekijöiden muistoksi. Avauspuheessaan Halonen korosti järjestön muutostarpeita ja tehtävää.

-Tehtävä on kolmiosainen: meidän täytyy kohdata ulkomaailman vaatimukset, selkeyttää YK:n roolia maailmassa ja meidän on muutettava YK uudenaikaiseksi, aktiiviseksi järjestöksi, hän sanoi. Maailman köyhyysongelma oli myös esillä puheessa.

-Planeettamme on kansainvälinen kylä, mutta kaikki talot eivät ole samanlaisia. Tämä kylä kärsii köyhyydestä. Köyhyyden poispyyhkimiseksi tarvitsemme solidaarisuutta ja solidaarisuus lähtee yksilöistä, painotti presidentti Halonen. Hänen mukaansa YK ei voi toimia kuitenkaan yksin. Menestyäkseen järjestön on toimittava yhdessä muiden järjestöjen sekä kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Yleiskokouksen toteutettava huippukokouksen asiakirja

Tänään pitämässään kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa Halonen sanoi, että huippukokous on hänen mielestään lähtenyt erittäin lupaavasti liikkeelle. Presidentti korosti kuitenkin, että eilen alkaneen yleiskokouksen on ryhdyttävä tekemään mahdollisimman kovasti töitä, jotta huippukokouksen loppuasiakirjassa listatut päätökset saadaan toteutumaan.

Halonen kommentoi myös Lähi-idän rauhanprosessia ja tiistaista tapaamistaan Israelin pääministerin Ehud Barakin kanssa.

-On selvää, että Barak tekee kaiken voitavansa, sanoi Halonen. Hänen mukaansa monissa ongelmakohdissa on edistytty, mutta Jerusalemin asema on edelleen ratkaisematta. Rauhanprosessissa tarvittaisiin nyt nopeita toimia, presidentti painotti. Presidentti Halonen tapaa perjantaina palestiinalasten presidentin Jasser Arafatin.
Halosen ohjelmassa ei tänään ollut yhtään kahdenvälistä tapaamista. Suomi ja Namibia järjestivät yhteisen iltavastaanoton kokousvieraille.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat