Halmeen rattijuoppoustuomio pysyi hovissa

Halme vaati, että syyte törkeästä rattijuopumuksesta hylätään, koska hän ei ollut omien sanojensa mukaan ajanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Kansanedustaja Tony Halmeen tuomio ei ole muuttunut Turun hovioikeudessa. Vakka-Suomen käräjäoikeus langetti Halmeelle elokuussa ehdollista vankeutta ja sakkoja törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Halme sai 80 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen ja yli 1300 euron sakot. Hovissa Halme vaati, että syyte törkeästä rattijuopumuksesta hylätään, koska hän ei ollut omien sanojensa mukaan ajanut autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Halme halusi, että hänet tuomitaan enintään sakkoihin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kansanedustajan mukaan humalatilaa muistuttanut käytös johtui aiemmin tapahtuneesta tapaturmasta ja sen aiheuttamista oireista, jotka korostuivat väsyneenä.

Juttu ajoittuu viime helmikuiseen Laitilaan, jossa useat ihmiset näkivät sekavanoloisen kansanedustajan. Yksi silminnäkijöistä ilmoitti Halmeen kummallisesta ajotavasta poliisille, ja tutkinta alkoi.

Viisi pulloa lonkeroa

Halme kertoi käräjäoikeudessa juoneensa viisi pulloa lonkeroa, mutta nauttineensa alkoholia niin pitkän ajan kuluessa, että se oli jo ehtinyt palaa pois. Halme toimitti oikeudelle todistuksen, jossa kerrottiin hänen käyttävän kolmiolääkkeitä. Kansanterveyslaitoksen huumetutkimusyksikön mukaan lääkeaineilla ei ollut mainittavaa vaikutusta ajokykyyn syytteen ajankohtana, jos Halmeen ilmoitus lääkkeiden käytöstä ja ajankohdasta pitää paikkansa.

Hovioikeus piti kuitenkin luotettavina useiden todistajien seikkaperäisiä kertomuksia ja havaintoja päihtyneestä kansanedustajasta. Kolme todistajaa oli vakuuttunut Halmeen humalatilasta, ja neljäskin oli katsonut tämän kävelleen horjahtelevasti pois ravintolasta.

Hovioikeuden mukaan Halme oli huumaavaa ainetta sisältävien lääkkeiden, alkoholin tai niiden yhteisvaikutuksen alaisena kuljettaessaan autoa eikä käräjäoikeuden tuomiota ollut näin syytä muuttaa.

Halme ei ole ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Hän on ollut pitkään sairauslomalla, joka jatkunee tammikuun loppuun asti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat