Hallitusta arvostellaan työttömyyden hoitamisesta

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka syyttää hallitusta työllisyyden jarruttamisesta. Puhakan mukaan hallituksen välinpitämättömyydestä kertoo se, että työ- ja elinkeinoministeriölle tälle vuodelle varatusta kolmen miljardin vientituesta käytettiin vain kymmenen prosenttia.

Käyttämättä jääneet rahat olisi Puhakan mielestä pitänyt ohjata pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden poistamiseen eikä poistaa budjetista.

Mäntsälässä tänään puhunut Puhakka sanoo, että ensi vuoden budjettiin hallitus on jo kirjannut elvytyspanosten heikentämisen.

Hän muistuttaa, että työllisyysasteen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä merkitsee valtiolle noin 3-5 miljardin euron säästöä. Valtiolle jäisi työllisyysasteen noustessa varaa myös sosiaaliturvan ja kuntien palvelujen parantamiseen.

Puhakka ihmettelee, miksi hallitus aikoo ensi vuonna tinkiä julkisesta kulutuksesta ja investoinneista, vaikka työttömyys nousee yli 300 000 työttömään.

"Hallitus ei reagoi nuorisotyöttömyyteen"

Myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tarja Filatov arvostelee hallitusta passiivisuudesta työttömyyden hoidossa. Hallitus ei ole hänen mukaansa lisännyt työttömien aktiivitoimia, vaikka työttömiä on 74 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Hämeenlinnassa tänään puhunut Filatov huomauttaa, että esimerkiksi Uudenmaan nuorisotyöttömyys on noussut yli 100 prosenttia, mutta tukitoimien määrä on pysynyt lähes ennallaan. Hän muistuttaa edellisestä lamasta, jolloin nuorten pitkittynyt työttömyys syrjäytti heidät työvoimasta pitkäksi ajaksi.

Filatov sanoo uusien työ- ja elinkeinoministeriön ennusteiden osoittavan, että nykyisellä työttömien tukitasolla ei kyetä ehkäisemään pitkäaikaistyöttömyyden kasvua.

Hän viittaa Valtiontalouden tarkastusviraston laskelmaan vuodelta 2007, jossa todetaan yhden pysyvästi työ- ja koulutusmarkkinoiden ulkopuolelle jääneen henkilön aiheuttavan kansantaloudelle 27 500 euron menetyksen vuodessa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat