Hallitusrintama repeili

Hallitusrintaman rivit rakoilivat pahasti tänään, kun eduskunta löi äänestyksissä lukkoon kiistellyn toimeentulotuen ja asumistuen yhteensovittamista koskevan lain sisällön. Hallituksen esitykseen sisältyvää toimeentulotukeen tulevaa asumiskulujen omavastuuta vastaan äänesti kaikkiaan yhdeksän SDP:n kansanedustajaa. Lisäksi kaksi edustajaa painoi tyhjää.

Vasemmistoliiton ryhmässä oli kapinallisia kolme ja vihreiden ryhmässä yksi. Hallituksen esitys hyväksyttiin äänin 108-67. Omavastuu pienentää toimeentulotukea. Leikkauksen vastustajat pitivät pahana sitä, että se kohdistuu kaikkein pienituloisimpiin.

Osa hallituspuolueiden kansanedustajista äänesti opposition rinnalla myös toimeentulotuen lapsikorotusten leikkauksista päätettäessä. Sama koski kolmatta vasemmistoa kalvanutta lainkohtaa, jossa tehdään mahdolliseksi toimeentulotuen leikkaus silloin, kun tuen saaja kieltäytyy hänelle tarjotusta työstä.

Rangaistuksia ei ole tulossa

SDP:n eduskuntaryhmä käsittelee hallituksen esitystä vastustaneiden toimintaa normaalissa järjestyksessä. Yhdeksästä punaista nappia painaneesta ei kukaan ollut pyytänyt tai saanut lupaa poiketa ryhmän kannasta.

Mitään rangaistuksia ei liene tulossa, sillä ryhmässä tunnustetaan lain ongelmallisuus. Ryhmänjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) arvioi, ettei tapahtunutta kannata dramatisoida. Hänen mukaansa repeämä oli odotettu ja jopa ennakkoarviota pienempi.

Vasemmistoliiton ryhmänjohtajan Martti Korhosen mukaan vasemmistoliiton kolmen kansanedustajan menettelystä ongelmapykälistä äänestettäessä oli etukäteen keskusteltu ja sovittu.

Verolait valmiiksi

Eduskunta hyväksyi työttömien yhdistelmätukea koskevan lain sisällön. Siinä on riidan aiheena ollut järjestelmän piiriin päässeen työttömän ns. työssäoloehdon karttuminen. Eduskuntakäsittelyn lopputuloksena tuen avulla saadun työsuhteen ajasta kolmasosa kerryttää työttömyysturvan työssäoloehtoa. Keskiviikon istunnossa hyväksyttiin lopullisesti myös ensi vuoden keskeiset verolait.

Tuloveroasteikkoon tulee kahden prosentin inflaatiotarkistus. Työmatkakustannusten vähennysoikeus kaventuu, kun omavastuu nousee 2500 markasta 3000 markkaan. Sairausvakuutusmaksuun tehdään pieni kevennys.

Keskustan ponsiesityksen kaatuivat äänestyksissä, Niissä kaivattiin hallitukselta selvityksiä mm. elintarvikkeiden arvonlisäverotuksen alentamiseksi ja eläkkeensaajien sairausvakuutusmaksun pienentämiseksi vähintään pennillä.

Oikeusapuun yhtenäinen järjestelmä

Eduskunta hyväksyi äänin 123-52 oikeusapua koskevan lakipaketin sisällön. Laki korvaa nykyiset maksutonta oikeudenkäyntiä ja yleistä oikeusapua koskevat säädökset. Maahan perustetaan 70 valtion ylläpitämää oikeusaputoimistoa.

Keskustaoppositio katsoi hallituksen tähtäävän vapaan kilpailun estämiseen asianajajien ja muiden lakimiesten kesken. Esityksen mukaan puolustajaksi ja oikeudenkäyntiavustajiksi tulee määrätä pääsääntöisesti yleinen oikeusavustaja tai asianajaja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat