Hallituspuolueiden aktiivit arvioivat onnistumista - Perussuomalaiset selvästi tyytymättömämpiä

Hallituspuolueista Keskustan piiriaktiivit ovat tyytyväisimpiä oman puolueen toimintaan hallituksessa. Perussuomalaisista vain puolet antaa hallitustyöskentelystä omalle puolueelle hyvän arvosanan. 

Pääministeripuolue Keskustan piirihallitusten jäsenistä peräti 88 prosenttia arvioi oman puolueen menestyneen vähintäänkin hyvin hallituksessa. Kolmannes arvioi, että Keskusta on menestynyt erittäin hyvin. 

Eniten puolueen piiriaktiiveja miellyttää sote-sopimuksen ja sen myötä maakuntahallinnon aikaansaaminen. 

- 18 maakuntaan perustuva itsehallinto on ollut puolueen pitkäaikainen tavoite, jonka Sipilä onnistui ajamaan läpi tinkimättömyydellään. Historiallinen onnistuminen, yksi vastaaja kirjoittaa vastauksessaan. 

Keskustalaisista kymmenen prosenttia katsoo puolueen menestyksen olleen tyytyttävää. Vain hieman yli prosentti vastaajista koki menestyksen olleen huonoa tai erittäin huonoa. 

Maahanmuuttoasiat jakavat

Perussuomalaisissa puolueen toimintaan hallituksessa ollaan puolueista tyytymättömimpiä. Noin puolet vastaajista sanoo puolueen onnistuneen hyvin (38 %) tai erittäin hyvin (13 %). Vajaa kolmannes pitää onnistumista tyydyttävänä. 14 prosenttia kokee puolueen onnistuneen huonosti ja 6 prosenttia erittäin huonosti.

Avointen vastausten perusteella sekä parhainta että heikointa menestystä perussuomalaiset kokevat aikaansaaneensa maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. 

- Maahanmuuton hallinta. Kaikki leikkaukset taloudessa menevät maahanmuuton kustannuksiin. Tässä ei ole nähtävissä valoa kenties koskaan, eräs perssuomalainen piirihallituksen jäsen kirjoittaa epäonnistumisesta. 

Toisaalta maahanmuuttopolitiikassa nähdään myös onnistumisia. 

- Maahanmuuttopolitiikan kiristämisessä. Ei ihan niin hyvin kuin hallitusohjelmaan kirjoitettiin tavoitteeksi ja ohjenuoraksi, mutta huomattavasti paremmin kuin mitkään muut puolueet, vastaaja kirjoittaa.

Sotea hyvässä ja pahassa

Kokoomuksessa kaksi kolmasosaa pitää puolueen onnistumista hyvänä tai erittäin hyvänä. Huonoksi onnistumisen kokee Kokoomuksessa vain kaksi prosenttia piirihallitusten jäsenistä. Tyydyttävänä onnistumista pitää 31 prosenttia kokoomuslaisista. 

Onnistumisia koettiin saavutettaneen erityisesti sote-ratkaisun valinnanvapaus-mallin myötä ja onnistumalla hallitusneuvotteluissa.

- Hallituksen teot ovat olleet kutakuinkin Kokoomuksen vaaliohjelman mukaisia.

Sote-ratkaisun yhteydessä sovitusta hallintomallista ei sen sijaan monen kokoomuslaisen vastauksen mukaan pidetty. 

- Sote-aluiden määrä ei vastaa Kokoomuksen tavoitteita. Aluehallinnon uudistus ja päätökset itsehallintoalueiden perustamisesta oli selvä tappio Kokoomukselle. Kokoomuksen linja on ollut ylimääräisten hallinnon himmeleiden purkaminen ei lisääminen, vastaaja kirjoittaa kysyttäessä epäonnistumista.

Juttua muokattu 8.1.2016 klo 9:37. Virheellinen grafiikka korjattu.

Lue myös:

    Uusimmat